Lumen Reserva Brut - harvinainen Riojan kuohuviini

Lumen Reserva Brut on siitä harvinainen kuohuviini, ettei toista samanlaista Alkosta löydy. Nyt näemme valikoimassa ensimmäistä kertaa DOCa Rioja -luokituksen kuohuviinin.

Lumen Reserva Brut 2017 (15,99€)
Espanja, Rioja

Lumen Reserva Brut tulee punaviineistään tunnetusta Riojasta

Riojan kuuluisat punaviinit tulevat monelle ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan espanjalaisista viineistä. Joku saattaa olla törmännyt myös valkoiseen riojalaiseen tai roseeviiniin, mutta alueen nimeä kantavia kuohuviinejä ei ole ollut.

Riojassa on toki tehty kuohuviinejä aiemminkin, mutta niitä on voitu kutsua vain cavaksi. Vuonna 2017 alueelle kuitenkin ehdotettiin luokitusta DOCa Rioja myös kuohuviineille. Niin syntyikin alueen kuohuviinien nimitys Espumosos de Calidad de Rioja. Nämäkin ovat cavan tapaan perinteisellä samppanjamenetelmällä tehtyjä kuohuviinejä.

Uuden luokituksen mukaan Riojan kuohuviinien kypsytys kestää vähintään 15 kuukautta (crianza). Tätä reservaa on kypsytetty vähintään 24 kuukautta. Pisimpään, 36 kuukautta, kypsyy Riojan Gran Añada -kuohuviini.

Laadunvarmistukseen on nyt siis kiinnitetty huomiota ja otimme erityisen suurella mielenkiinnolla testiin tuoreen uutuuden, Lumen Reserva Brutin. Aiemmin vastaavia kuohuviinejä ei ole ollut, koska viinin kypsyminenkin kestää aikansa.

Lumen Reserva on itse asiassa uusi versio kuohuviinistä, jota Rioja Altassa sijaitseva ja Espanjan kuningashuoneen viinintoimittajanakin tunnettu Bodegas Bilbaínas on tehnyt jo viime vuosisadan alussa. Ja tämän kuohuviinin tulo ei ollut sinänsä yllätys, sillä talon omistaa cavoistaan tunnettu Codorniu.

Lumen Reserva on Garnacha-rypäleestä tehty erittäin kuiva kuohuviini. Se on siis blanc de noirs eli punaviinirypäleistä tehty kuohuviini - väriltään kuitenkin vaaleankeltainen. Sokeria on maltilliset 9 grammaa litrassa.

Viini näyttää tavalliselta espanjalaiselta kuohuviiniltä runsaine kuplineen. Tuoksu on perinteisen viinimäinen ja siinä on mukavasti hedelmäaromeja.

Suutuntuma on aika runsas ja pirteä. Mausta löytyy pehmeää hedelmäisyyttä, punaista omenaa ja kevyttä sitruksisuutta. Melko kuivattavaa makua ryydittää hyvä hapokkuus, joka toisaalta tuo veden kielelle.

Maussa ei ole mitään yllättävää tai erityisiä yksityiskohtia, mutta perusmaku on oikein hyvä, tasapainoinen ja perinteisen oloinen.

Viinistä kyllä löytyy syvempiäkin makuelementtejä. Siinä on riittävästi aromikkuutta, mineraalisia piirteitä ja omenaisuudessa myös rustiikkista omenankotaa. Pikantin lisänsä tuo myös hento yrttisyyteen viittaava mausteisuus.

Tuottaja suosittelee viiniä sushille, gillatulle kalalle, merenherkuille ja juustoille. Sushia ainakin kannattaa kokeilla, kun sitä on laajasti saatavilla marketeissakin.

Lumen Reserva Brut on todella tervetullut kuohuviini Alkon valikoimaan. On mielenkiintoista päästä jatkossakin maistamaan Riojan kuohuviinejä, jotka tämän uuden luokituksen myötä toivottavasti tuovat paremmin esille alueensa ominaispiirteitä ja viininvalmistuksen traditioita. Lumen Reserva Brut on turvallinen perushyvä kuohuviini, josta on turhat terävät kulmat hiottu pois.

Lumen Reserva Brut 2017 (15,99€), 3,5/5 tähteä




Kuvat: Viinikartta.fi
Pullo on saatu maahantuojalta

Kommentit

Suositut tekstit