Vuoden Punaviini 2018: Villa Valentina Sangiovese Organic 2017
Vuoden Viinit -kilpailussa on jo 21 vuoden ajan arvioitu viinejä ja monia suosikkejakin on löytynyt sitä kautta. Tänä vuonna kilpailuun osallistui peräti 832 viiniä, joista parhaaksi punaviiniksi valittiin eilen italialainen luomuviini Villa Valentina Sangiovese Organic 2017.
Lue myös: Vuoden Viini 2019: Piedemonte Cuatro Tierras
Viimevuotinen Femar Vini Gran Appasso oli tyylillisesti parasta Apuliaa: makeahko, mutta muuten runsas ja täyteläinen sekä yllättävän ryhdikäs. Olimme hieman ihmeissämme, että myös tänä vuonna Apulian viini nousi kilpailun punaviinien ykköseksi ja odotimme Femar Vinin tapaista viiniä nytkin. Toisin kuitenkin kävi.
Villa Valentina Sangiovese Organic on erilainen kevyempi viini. Se on sävyltäänkin ohut keskitäyteläinen viini, jota saa myös hanapakkauksessa. Ja jotenkin helppona hanapakkausviininä tämä menetteleekin, mutta Vuoden Punaviini -voittajalta odottaisi enemmän.
Villa Valentina on tehty Chianti-rypäleenä tunnetusta Sangiovesestä, mikä on sinänsä kiinnostavaa monien Apulian zinfandelien joukossa.
Viinin tuoksu on makeahko, herukkaisen kirpeä, alkoholinen ja mukana on myös häivähdys rustiikkista Etelä-Italian maaperää.
Maku on tuntuvasta sokerimäärästä (11 g/l) ja silkinpehmeästä etiketistä huolimatta yllättävän tiukka, mikä syntyy tanniineista ja hieman kitkerästä jälkimausta. Tanniinit ovat periaatteessa hyvästä, sillä ne tuovat viiniin ryhtiä. Maaperän häivähdys toistuu myös maussa ja tuo viiniin aitoitalialaisen elementin.
Viinin hedelmäisyys on sekoitus tummaa ja punaista: kirsikkainen, herukkainen, vadelmainen ja mansikkainenkin. Hapokkuus on kohdallaan, mutta jotenkin tuntuu, että tämä vuoden 2017 viini on liian nuori ja tuore viini. Viiniin kaipaisi jotenkin rauhallisempaa otetta ja asettumista - ja kypsymistä.
Viinilehti antaa vuoden 2015 vuosikerralle vain yhden tähden. Sitä emme ole maistaneet, mutta nyt kiinnostaisi kokeilla, onko maku muuttunut. Vuosikerralle 2017 annamme korkeintaan keskinkertaiset pisteet.
2.5/5 tähteä. Juuri valittu Vuoden Punaviini (2017) on kokonaisuutena keskitäyteläinen, mutta tiukka tapaus, jonka happaman herukkainen ja hieman kitkeräkin jälkimaku ei oikein maistunut meille. Edes viinin kanssa kokeiltu jauhelihapasta ei kesyttänyt makua.
Kuva: Viinikartta.fi
Villa Valentina Sangiovese Organic 2017 (12,40 €)
Lue myös: Vuoden Viini 2019: Piedemonte Cuatro Tierras
Vuoden Punaviini tulee jälleen Apuliasta
Olemme mielenkiinnolla seuranneet Vuoden Viinit -kilpailua jo vuosien ajan. Tänä vuonna koko kilpailun voiton, Vuoden Viini -tittelin, otti valkoviini Domaines Schlumberger Riesling Grand Cru Saering 2014, josta voit lukea jutustamme: Alsace grand cru rieslingit ja arvokkaat pinot noirit testissä. Kun tämä Alsacen Grand Cru Riesling on mielestämme hyvinkin perusteltu valinta, sen sijaan vuoden punaviiniksi valittu Apulian viini Villa Valentina Sangiovese Organic ei aivan osunut meidän makupalettiimme.Viimevuotinen Femar Vini Gran Appasso oli tyylillisesti parasta Apuliaa: makeahko, mutta muuten runsas ja täyteläinen sekä yllättävän ryhdikäs. Olimme hieman ihmeissämme, että myös tänä vuonna Apulian viini nousi kilpailun punaviinien ykköseksi ja odotimme Femar Vinin tapaista viiniä nytkin. Toisin kuitenkin kävi.
Villa Valentina Sangiovese Organic on erilainen kevyempi viini. Se on sävyltäänkin ohut keskitäyteläinen viini, jota saa myös hanapakkauksessa. Ja jotenkin helppona hanapakkausviininä tämä menetteleekin, mutta Vuoden Punaviini -voittajalta odottaisi enemmän.
Villa Valentina on tehty Chianti-rypäleenä tunnetusta Sangiovesestä, mikä on sinänsä kiinnostavaa monien Apulian zinfandelien joukossa.
Viinin tuoksu on makeahko, herukkaisen kirpeä, alkoholinen ja mukana on myös häivähdys rustiikkista Etelä-Italian maaperää.
Maku on tuntuvasta sokerimäärästä (11 g/l) ja silkinpehmeästä etiketistä huolimatta yllättävän tiukka, mikä syntyy tanniineista ja hieman kitkerästä jälkimausta. Tanniinit ovat periaatteessa hyvästä, sillä ne tuovat viiniin ryhtiä. Maaperän häivähdys toistuu myös maussa ja tuo viiniin aitoitalialaisen elementin.
Viinin hedelmäisyys on sekoitus tummaa ja punaista: kirsikkainen, herukkainen, vadelmainen ja mansikkainenkin. Hapokkuus on kohdallaan, mutta jotenkin tuntuu, että tämä vuoden 2017 viini on liian nuori ja tuore viini. Viiniin kaipaisi jotenkin rauhallisempaa otetta ja asettumista - ja kypsymistä.
Viinilehti antaa vuoden 2015 vuosikerralle vain yhden tähden. Sitä emme ole maistaneet, mutta nyt kiinnostaisi kokeilla, onko maku muuttunut. Vuosikerralle 2017 annamme korkeintaan keskinkertaiset pisteet.
2.5/5 tähteä. Juuri valittu Vuoden Punaviini (2017) on kokonaisuutena keskitäyteläinen, mutta tiukka tapaus, jonka happaman herukkainen ja hieman kitkeräkin jälkimaku ei oikein maistunut meille. Edes viinin kanssa kokeiltu jauhelihapasta ei kesyttänyt makua.
Kuva: Viinikartta.fi
Kommentit
Lähetä kommentti