keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Blinit ja Alsacen valkoiset kevätretkellä - Wolfberger Riesling ja (W)3

Lue myös 10.2.2016:
Zakuska-pöytä: blinit, olivier-salaatti, kalaa, kaalia ja samppanjaa

Kruunasimme blinikauden keväisellä eväsretkellä. Mukaan pakattiin tietysti myös viinilasit ja pari sopivaa valkkaria.


Wolfberger Riesling, (W)3 ja Fiskars


Erätulet pystyyn

Blinikausi alkaa perinteisesti tammikuussa ja kestää about laskiaiseen. Muinaiset slaavilaiset juhlistivat blineillä aurinkoa ja kevään alkua, joten kun helmikuinen sade lakkasi hetkeksi, oli meillä oiva tilaisuus alkaa manata aurinkoa esiin näillä muhkeilla letuilla.

Nuotio ja viinit

Hyvän blinireseptin lainasimme ystäviemme Pullonhenki-blogista. Vaikka blinien valmistus oli molemmille suhteellisen uusi tuttavuus, onnistuivat ne yllättävän helposti. Koska kumpikaan meistä ei ole varsinaisesti mädin ystävä, pakkasimme mukaan hieman perinteistä poiketen kylmäsavulohta, punasipulia, suolakurkkua ja smetanaa.

Blinejä, kylmäsavulohta, punasipulia, suolarkukkua ja smetanaa

Kaikken autenttisin juomavalinta blinien kaveriksi olisi varmasti jääkylmä vodka. Miedommista vaihtoehdoista suositellaan usein kuivaa ja hapokasta viiniä, sillä blinien lisukkeet ovat melko voimakkaita makuja ja vaativat parikseen luonnetta. Myös kuohuviinit toimivat raikkaiden kupliensa ja hapokkuutensa vuoksi hyvin.

Valitsimme retkieväiksi pari mielenkiintoista valkkaria Ranskan Alsacesta. Wolfberger (W)³ ja Wolfberger Riesling ovat hyvät esimerkit Alsacen alueen erinomaisista tuotteista. Puolikuiva (W)³ on sekoitus rypäleistä Riesling, Muscat ja Pinot Gris. Se on hieman sataprosenttista rieslingiä hedelmäisempi ja pehmeämpi, kun taas riesling on timantinkova mineraalipakkaus.

Viinipullot esiin

Jos olemme täysin rehellisiä, oli viinien hienoimpien ominaisuuksien tunnistaminen leirinuotiolla melko vaikeaa. Molemmat viinit nimittäin maistuivat pienen patikkamatkan jälkeen mahtavilta. Tulen ääressä nautitut kylmät blinit sopivat leiritunnelmaan jopa yllättävän hyvin. Viinit taas sointuivat bliniaterialle erittäin hyvin, joskin molemmat suosivat enemmän kuivempaa rieslingiä.

Jens nuuhkii Rieslingiä


Jens ja Janne kilistää viinilaseja


Viinit nuotion vieressä


Kuvat: Viinikartta

Tuotteet on saatu arvioitavaksi maahantuojalta. Arviot viineistä edustavat Jensin ja Jannen omia näkemyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti