Kreikkalainen joulu - ruoka ja viinit

Olemme aiempina vuosina täällä kotosuomessa toteuttaneet eri maiden jouluja, muun muassa ranskalaisen, englantilaisen ja espanjalaisen. Tänä vuonna suuntasimme katseemme Kreikkaan ja yritimme selvittää, mitä kreikkalaisiin jouluperinteisiin kuuluu.

Kreikkalaisen joulut viinit tulivat eri puolilta: Peloponnesokselta, Santorinilta, Kreetalta, pohjoisrajalta Florinasta sekä Kyprokselta.

Kreikkalaisen joulun ruuat

Kreikkalainen joulun vietto kestää noin kuukauden, kuten meilläkin. Sen tavat pohjautuvat varhaiskristillisiin ja antiikin Kreikan perinteisiin. Meren läheisyyteen viittaavat koristellut veneet tai laivat ja joulumessujen lisäksi löytyvät joululaulut ja myös joulukuusi, joka on verrattain uusi tulokas.

Joululahjat jakaa Pyhä Basileios, joka toimittaa joulupukin virkaa. Kyseistä 300-luvulla elänyttä pyhimystä muistetaan samannimisellä kakulla uudenvuoden juhlissa.

Jouluruoissa löytyy varmasti paljon vaihtelua eri maakuntien välillä, mutta yritimme löytää perinteisempiä ruokia uudemman tulokkaan kalkkunan sijaan.

Avgolemono-kanakeitto

Kreikkalaiset tykkäävät suurustetusta ja sitruunalla maustetusta Avgolemono-kanakeitosta. Se kuulostaa enemmän lohturuualta kuin jouluruualta, mutta kun tätä herkullista keittoa maistaa, huomaa ehkä yhtymäkohtia meikälaiseen riisipuuroon.

Myös Avgolemonossa on riisiä ja se onkin kermaisen täyteläinen, lämmittävä ja ruokaisa. Ja maussa on mielenkiintoinen tvisti kananmunakeltuaisista ja sitruunanmehusta. Keitto sai maisteluporukalta runsaasti kehuja.

Keiton kanssa maistuu kristilliseen perinteeseen liittyvä Christopsomo eli X-kirjmella merkitty maustettu leipä. X on kreikkaa ja se merkitsee kristusta. Myös tunnettu lyhenne "Xmas" tulee tästä samasta kirjaimesta ja "mas(s)" on taas englannin messua tarkoittava sana.

Meidän X-kirjaimella merkitty leipä löytyi tamperelaisesta Prismasta. Leivän ainesosaluettelo oli lähellä alkuperäistä ja sisälsi muun muassa anista.

Avgolemono-keitto tuntui aluksi ajatuksellisesti oudolta, mutta maistettuamme sitä sen merkitys avautui.

Kreikkalainen salaatti

Joulun tuhteja ruokia keventää erilaiset salaatit ja päätimmekin tehdä klassisen kreikkalaisen salaatin. Meidän versioomme ei tule salaatinlehtiä, vaan paprikaa, kurkkua, tomaattia, oliiveja, marinoitua punasipulia, tuoretta basilikaa ja fetajuustoa. Marinoitu punasipuli saa jäädä vähän rouskuvaksi. Se antaa salaattiin piristävän lisän, eikä salaatti juuri oliiviöljyä kummempaa kastiketta kaipaa.

Kreikkalainen salaatti sopii pöytään kuin pöytään.

Pinaatti-fetapiirakka

Klassinen kreikkalainen ruoka on pinaatti-fetajuustotäytteinen filotaikinasta tehty piirakka. Se on maukas, mutta yllättävän täyteläinen ja vaatii kaverikseen rasvaisuutta leikkaavaa hapokasta valkoviiniä. Piirakkaa kannattaa leikata vain pieni pala, sillä filotaikina imee melkoisesti voita.

Klassinen pinaatti-fetapiirakka

Punaviininen possupata

Jotenkin olimme odottaneet, että tottakai kreikkalaiset syövät vain lammasta jouluisin. Mutta yllättäen selvisikin, että Kreikassa etenkin possu on se perinteinen joulun liharuoka. Sitä varmasti tehdään monin eri tavoin ja päätimme valmistaa oman reseptin pohjalta hyväksi havaittua uunissa tehtyä possun lapaa, johon punaviini tuo täyteläisyyttä.

Punaviinissä kypsynyt possupata ja Christopsomo

Täytetyt munakoisot ja viininlehtikääryleet

Uunissa kypsennetyt täytetyt munakoison puolikkaat tuovat aterialle lisää kasviksia. Perunaa ei tarvita, kun munakoisoa nautitaan lihapadan kanssa. Täytteenä on hienoksi silputun koverretun munakoison lisäksi sipulia, valkosipulia, paprikaa, tomaattia ja yrttejä.

Viininlehtikääryleet taas tuovat kokonaisuuteen aitoa Kreikan tuntua. Kääryleitä voi tehdä myös itse, mutta meidän kääryleet löytyivät Sokoksen Herkusta säilykkeenä.

Täytetyt munakoisot ja viininlehtikääryleet

Pyhän Basileioksen kakku

Jälkiruuaksi olisimme voineet valita baklavan, mutta halusimme tehdä jotain muuta, koska piirakassa jo oli filotaikinaa. Pyhä Basileios on paikallinen joulupukki, joten hänen mukaansa nimetty kakku sopi hyvin tarkoitukseen. Perinteen mukaan kakkuun piilotetaan kolikko samaan tapaan kuin meillä manteli puuroon. Otimme oman kakkumme pohjaksi jogurttikakun reseptin, johon appelsiininkuori tuo mahtavan tuoksun ja maun.

Vasilopita eli Saint Basil's Cake

Kreikkalaisen joulun viinit

Kanakeitto ja pirteä valkoviini

Kreikkalaiset valkoviinit ovat tehneet minuun suuremman vaikutuksen kuin punaviinit. Yleinen kreikkalaisissa valkoviineissä havaittava tyyli on juuri tällaiset pirteän raikkaat valkkarit, jotka ovat omassa kategoriassaan jopa maailman parhaita.

Tässä edullisessa Moschofilero-rypäleestä tehdyssä viinissä on erittäin hedelmäinen tuoksu. Maku on pirteän hapokas, sitruksinen ja jälkimausta löytyy sitruunan kuortakin. Mineraalisuus ja hiven mausteisuutta tuovat viiniin mielenkiintoisen lisänsä. Todella hyvä pirteä viini, jossa on mielenkiintoista aromikkuutta. Pöydän ääressä istuvilta kuului kehuja tälle viinille ja se maistui erinomaisesti salaatin ja kanakeiton seurassa. Tätä täytyy ostaa uudestaan.

Pirteä ja raikas Kontos Ekdosis Proti First Edition Moschofilero 2017 (12,02€), Peloponnesos

Pinaattipiiras ja Santorinin assyrtiko

Santorinin Assyrtiko edustaa taas täysin toisenlaista tyyliä. Se on erittäin runsas, täyteläinen ja vahva valkoviini, joka on hankkinut myös kansainvälistä arvostusta. Seurusteluviiniksi se on jopa liian vahva, mutta oikeanlaisen ruuan kanssa se loistaa, esimerkiksi suomalaiset ravut on testattu toimiviksi.

Assyrtikossa on mineraalisuutta yllin kyllin, kypsää sitruksisuutta ja pitkä maku. Kun viinin kaveriksi lohkaisee palan pinaattipiirasta, niin sopivasta ruokaparista ei jää epäilystä.

Täyteläinen ja runsas Argyros Santorini Assyrtiko 2016 (24,89€), Santorini

Possupata ja Xinomavro

Xinomavrosta tehdään Kreikan parhaita punaviinejä. Tässä viinissä on lisäksi Syrahia. Viini on tumma, luumuinen, hieman maanläheinen ja rustiikkinen, kivan hapokas ja tanniininen. Maanläheisyys on mielenkiintoista, eikä se sisällä mitään epämiellyttää sivumakua.

Kokonaisuus on hieno yhdistelmä maistuvaa hedelmäisyyttä ja alkukantaista rustiikkisuutta. Todella hieno viini tähän hintaan. Possupata maistuu tämän viinin seurassa täydellisesti.

Pohjois-Kreikan rustiikkinen Alpha Estate Axia Syrah Xinomavro 2015 (14,98€), Florina

Syrah

Maistoimme myös toisen punaviinin, joka oli tehty Kreetalla. Tämä syrah edusti kansainvälistä syrah-tyyliä tummine marjoineen ja mausteineen. Valitettavasti tuoksussa oli havaittavissa korkkivika, joten viini jäi pientä maistelua lukuunottamatta juomatta. Muutenkin suosittelemme Xinomavroa tai Xinomavro-Syrah-sekoitetta, sillä Xinomavron myötä viinissä on puhdasta syrahia aidompi kreikkalainen makumaailma.


Pyhän Basileioksen kakku ja St. John Commandaria

St. John Commandaria on itäisen Välimeren parhaimpia viinejä ja sitä on sanottu maailman vanhimmaksi viiniksi. On totta, että viiniä on tehty samalla menetelmällä ja kaiketi samalla nimelläkin jo ristiretkistä alkaen, jolloin Johanniittain ritarikunta levitti viinin mainetta.

Viini on väriltään meripihkaa ja maku on rusinainen, luumuinen, viikunainen ja kuivatun hedelmäinen. Maussa on myös raikkaampi, jopa sitruksinen puoli, joten se ei ole ällön makea, vaan miellyttävän tasapainoinen. Todella uniikki ja hieno viini.

Viini sopi hyvin appelsiinilla maustetun kakun kanssa. Se olisi hieno viini myös suklaan kanssa nautitttavaksi.

St. John Commandaria (22,21€), Kypros

Kreikkalaisen joulun reseptit

Avgolemono kanakeitto

Ainekset:
  • kananuijia ainakin paketillinen
  • kanafondia
  • mustapippuria
  • 4 munan keltuaista
  • 2 sitruunan mehu
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • tuoretta tilliä
  • 2 dl täysjyväriisiä
Valmistus:
  • Keitä riisi
  • Keitä kananuijia noin 1 tunti parissa litrassa vettä
  • Poista nuijat ja irrota niistä lihat
  • Lisää jäljelle jääneeseen liemeen kanafondia vahventamaan makua ja mausta pippurilla
  • Kuumenna liemi ja lisää siihen kananpalat takaisin
  • Erottele keltuaiset ja yhdistä ne sitruunanmehun kanssa. Sekoita.
  • Lisää seokseen jauhot ja sekoita
  • Lisää seokseen hienonnettua tuoretta tilliä maun mukaan
  • Lisää seokseen kiehuvan kuumaa lientä yksi kauhallinen ja sekoita
  • Lisää seokseen kauha kerrallaan muutama kauhallinen, jotta seos lämpenee
  • Kaada kuuma seos kattilaan ja keitä ainakin 5 minuuttia
  • Lisää keitetty riisi lopuksi


Pinaatti-fetajuustopiirakka (25 x 20cm)

Ainekset:
  • Noin puoli pakettia filotaikinaa (taikinan saa käytettyä kokonaan, jos lisäät täytteen määrää)
  • 100 g sulatettua voita
  • Oliiviöljyä
  • 2 pientä sipulia
  • 500 g tuoretta pinaattia
  • lehtipersiljaa
  • tilliä
  • 2 kananmunaa
  • 150 g fetajuustoa
  • suolaa ja pippuria
Valmistus:
  • Huuhtele ja valuta pinaatit
  • Pilko sipuli
  • Kuullota sipulia ja lisää joukkoon pinaatit. Hauduta niin kauan, että seos menee kasaan.
  • Lisää joukkoon lehtipersiljaa ja tilliä maun mukaan
  • Mausta suolalla ja pippurilla
  • Anna pinaatin jäähtyä
  • Avaa filotaikinapaketti ja kääri rulla auki. Leikkaa taikinasta levyjä, jotka ovat ainakin vuoan kokoisia.
  • Voitele vuoka ja lisää vuokaan filotaikinalevyjä yksi kerrallaan
  • Voitele taikinalevy sulalla voilla ja lisää aina sen jälkeen uusi levy
  • Lisää 10-15 levyä
  • Lisää taikinalevyjen päälle pinaattitäyte, vatkatut kananmunat, fetajuusto muruna
  • Jatka tämän päälle taikilevyjen lisäämistä toiset 10-15 levyä
  • Jos taikinalevyt nousevat reunoille, voitele myös ne voilla ja käännä ylimmät levyt piirakan päälle.
  • Paista 180 asteisessa uunissa 50 minuuttia


Possupata

Ainekset:
  • 1 1/2 kg luullista possun lapaa
  • Sinappia
  • Voita
  • 2 isoa sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1dl punaviiniä
  • Pieni purkki tuplakonsentroitua tomaattipyretta
  • Tuoretta (tai kuivattua) timjamia
  • 2 laakerinlehteä
  • Hyppysellinen chilirouhetta
  • Suolaa, pippuria
Valmistus:
  • Lihan voi tehdä kokonaisena. Itse leikkasin lihasta paloja.
  • Kuullota voissa silputut sipulit ja valkosipulit
  • Lisää uunivuoan pohjalle
  • Ruskista sinapissa pyöritellyt lihapalat (ja luulliset lihat) valurautapannussa voissa
  • Lisää lihapalat uunivuokaan
  • Lisää vielä pannuun vettä ja kiehauta, kaada vesi uunivuokaan
  • Lisää uunivuokaan punaviini, tomaattipyre, timjami, laakerinlehti, chili, suola ja pippuri
  • Anna kypsyä kannellisessa vuoassa 3-4 tuntia. Ensin 150 astetta, tunnin kohdalla laske 100 asteeseen.


Pyhän Basileioksen kakku (Vasilopita / Saint Basil's cake)

Ainekset:
  • 200 g voita
  • 3 dl sokeria
  • 4 munaa (valkuainen ja keltuainen eroteltuna)
  • 200 g kreikkalaista jogurttia valutettuna
  • 1 rkl raastettua appelsiinin kuorta
  • 1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 1/2 tl suolaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • tomusokeria koristeluun
Valmistus:
  • Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Astian pitää olla kuiva ja joukossa ei saa olla keltuaista.
  • Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi
  • Lisää munankeltuaiset yksi kerrallaan ja jatka vatkaamista
  • Lisää jogurtti ja jatka vatkaamista
  • Lisää appelsiininkuori, appelsiininmehu, vanilja-aromi ja suola. Sekoita.
  • Lisää valkuaisvaahto varovasti sekoittaen.
  • Lisää jauhot vähin erin varovasti sekoittaen.
  • Laita 28cm pyöreään irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle ja kiristä reunus. Leikkaa ylimenevä paperi pois saksilla
  • Voitele vuoan reunat voilla
  • Kaada taikina vuokaan
  • Paista 170 asteessa 40-50 minuuttia kunnes kakku on saanut kunnolla väriä. Tarkista kypsyys tikulla.
  • Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla siivilän läpi sirotellen

Kommentit

Suositut tekstit