Uudenvuoden samppanjat Drappierilta
Samppanjaa voisi periaatteessa juoda tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, mutta vuodenvaihde on yksi juhla, jossa tätä jaloa kuplajuomaa ei voi ohittaa. Samppispullot poksautetaan auki viimeistään kellon lyödessä puoltayötä, mutta samppanja kannattaa ottaa mukaan illan juhlintaan jo aikaisemminkin.
HUOM! Jutussa esiintyvät samppanjat ovat tilausvalikoiman tuotteita ja saatavuus myymälöissä on rajallista. 19.12. jälkeen tehdyt tilaukset eivät välttämättä ehdi uudeksivuodeksi. Mutta ei hätää, Drappierilta löytyy monia hyviä samppanjoita Alkosta. Näitä puolikkaita pulloja on paremmin saatavilla. Katso koko Drappierin valikoima tästä
Uuden vuoden juhlintaan ei kannata valita mitä tahansa kuohuvaa, vaan tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi ja panostaa kuplajuomaan hieman. Tälle uudelle vuodelle otimme syyniin pari vähän erityisempää samppanjaa Drappierin valikoimasta.
Tutustuimme Drappierin tuotteisiin jo keväällä Grand Champagne -tapahtumassa. Maistoimme käytännössä koko saatavilla olevan Drappierin valikoiman ja olimme erittäin vakuuttuneita talon laadusta. Vuodenvaihteeseen saimme tarkempaan maisteluun kaksi kuivaa samppanjaa valikoiman paremmasta päästä. Uudenvuoden simulaattorissa viinit nautittiin snack-tyyppisten ruokien ja maukkaiden juustojen kanssa.
Blanc de Blancs on uudenvuoden monitoimityökalu, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Tällä voi kilistää uudenvuoden alkaneeksi tai nauttia illan mittaan aterian kanssa. Juustojen ja snacksien kanssa viini ei ollut moksiskaan, ja sitä jaksoi maistella koko aterian läpi.
85% samppanjoista on brut-kuivaa lisätyllä sokerilla, mutta brut natureen ei ole lisätty ollenkaan sokeria. Sitä ei uskoisi, sillä sen marjainen täyteläisyys hämää suuta. Vaikka viini on kuivempi kuin aluksi testattu blanc de blancs, maistuu se suussa makeammalta! Tämä tekee viinistä todella mukavan nautiskeluun.
Rosé toimii yhtälailla uudenvuoden juhlintaan. Se on oiva maljajuoma, mutta ottaa myös paikkansa ruokien kanssa. Kaksikosta rosé maistui mausteisempien ruokien kanssa hieman paremmin, joten, jos ruokalistalla on voimakkaampia makuja, voi rosé olla varmempi vaihtoehto.
Viinitalo sijaitsee Champagnen alueen etelärajalla, Auben alueella. Alue on tätä nykyä kovin trendikäs ja alueen tuottajia pidetään innovatiivisina. Drappierin juuret ylettyvät kuitenkin vuodelle 1808 ja talossa luotetaan perinteisiin vahvasti. Drappierin erikoisuus on se, että he käyttävät viineissään huomattavasti muita tuottajia vähemmän sulfiitteja. Vaikea sanoa, huomaako tätä oikeasti itse, mutta kun asian tietää etukäteen, maistuu viini jotenkin raikkaammalta.
Perinteisempää linjaa arvostaville suosittelemme kaksikosta blanc de blancsia. Jos kuitenkin kaipaat vähän väriä elämään, toimii brut nature rosé silloin erinomaisesti. Kumpikin viini on saatavilla Alkon tilausvalikoimasta, joten hankinta vaatii pientä suunnitelmallisuutta (tilaa viimeistään 19.12.2019). Pienellä vaivannäöllä saat kuitenkin huippuviinejä, joten hyvän eteen kannattaa panostaa sen verran.
Kuvat: Viinikartta.fi
Pullot ovat maahantuojan näytepulloja
HUOM! Jutussa esiintyvät samppanjat ovat tilausvalikoiman tuotteita ja saatavuus myymälöissä on rajallista. 19.12. jälkeen tehdyt tilaukset eivät välttämättä ehdi uudeksivuodeksi. Mutta ei hätää, Drappierilta löytyy monia hyviä samppanjoita Alkosta. Näitä puolikkaita pulloja on paremmin saatavilla. Katso koko Drappierin valikoima tästä
Kilistelyn lisäksi samppanja on erittäin monipuolinen ruokajuoma. Se käy loistavasti tällaiselle juusto- ja leikkeletarjottimelle, mutta myös ruokajuomaksi kokonaisille aterioille.
Kuvan samppanjat 49,99€/plo:
Drappier Rose Champagne Brut Nature
Drappier Blanc de Blancs Champagne Brut
Kuvan samppanjat 49,99€/plo:
Drappier Rose Champagne Brut Nature
Drappier Blanc de Blancs Champagne Brut
Uuden vuoden juhlintaan ei kannata valita mitä tahansa kuohuvaa, vaan tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi ja panostaa kuplajuomaan hieman. Tälle uudelle vuodelle otimme syyniin pari vähän erityisempää samppanjaa Drappierin valikoimasta.
Tutustuimme Drappierin tuotteisiin jo keväällä Grand Champagne -tapahtumassa. Maistoimme käytännössä koko saatavilla olevan Drappierin valikoiman ja olimme erittäin vakuuttuneita talon laadusta. Vuodenvaihteeseen saimme tarkempaan maisteluun kaksi kuivaa samppanjaa valikoiman paremmasta päästä. Uudenvuoden simulaattorissa viinit nautittiin snack-tyyppisten ruokien ja maukkaiden juustojen kanssa.
Drappier Blanc de Blancs Champagne Brut
Kaksikon perinteisempää linjaa edustaa Drappierin banc de blancs -samppanja. Viini on elegantin puhdaspiirteinen ja selkeä. Siinä on kaikki, mitä samppanjalta kaipaa: kermainen kuohu ja kuivaa kirpeyttä, jota kypsä paahteisuus pehmentää. Viinissä on hieman tavanomaista voimakkaampi omenainen hedelmäisyys, joka piristää viiniä mukavasti. Pelkästään Chardonnaysta valmistettu viini on myös kypsän sitruksinen, mutta siitä puuttuu karvas jälkimaku, mistä pidimme erittäin paljon.Blanc de Blancs on uudenvuoden monitoimityökalu, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Tällä voi kilistää uudenvuoden alkaneeksi tai nauttia illan mittaan aterian kanssa. Juustojen ja snacksien kanssa viini ei ollut moksiskaan, ja sitä jaksoi maistella koko aterian läpi.
Drappier Rose Champagne Brut Nature (49,99€)
Drappier Rose Champagne Brut Nature
Toinen uudenvuoden viinivinkki menee rosé-osastolle. Tämä myös paahteinen täyskuiva rosé-samppanja erottuu massasta laadullaan. Kuivan kirpeässä tuoksussa on mukavasti puolukkaa ja karpaloa, jotka muuttuvat suussa enemmän mansikkaisen maun suuntaan.85% samppanjoista on brut-kuivaa lisätyllä sokerilla, mutta brut natureen ei ole lisätty ollenkaan sokeria. Sitä ei uskoisi, sillä sen marjainen täyteläisyys hämää suuta. Vaikka viini on kuivempi kuin aluksi testattu blanc de blancs, maistuu se suussa makeammalta! Tämä tekee viinistä todella mukavan nautiskeluun.
Rosé toimii yhtälailla uudenvuoden juhlintaan. Se on oiva maljajuoma, mutta ottaa myös paikkansa ruokien kanssa. Kaksikosta rosé maistui mausteisempien ruokien kanssa hieman paremmin, joten, jos ruokalistalla on voimakkaampia makuja, voi rosé olla varmempi vaihtoehto.
Kumpi samppanja uudeksivuodeksi?
Yleisesti ottaen molemmat testatuista samppiksista sopivat hienosti uudenvuoden juhlistamiseen. Drappier on perinteikäs samppanjatalo, niin kuin ne kaikki ovat, ja vuosien kokemus maistuu lasissa.Viinitalo sijaitsee Champagnen alueen etelärajalla, Auben alueella. Alue on tätä nykyä kovin trendikäs ja alueen tuottajia pidetään innovatiivisina. Drappierin juuret ylettyvät kuitenkin vuodelle 1808 ja talossa luotetaan perinteisiin vahvasti. Drappierin erikoisuus on se, että he käyttävät viineissään huomattavasti muita tuottajia vähemmän sulfiitteja. Vaikea sanoa, huomaako tätä oikeasti itse, mutta kun asian tietää etukäteen, maistuu viini jotenkin raikkaammalta.
Perinteisempää linjaa arvostaville suosittelemme kaksikosta blanc de blancsia. Jos kuitenkin kaipaat vähän väriä elämään, toimii brut nature rosé silloin erinomaisesti. Kumpikin viini on saatavilla Alkon tilausvalikoimasta, joten hankinta vaatii pientä suunnitelmallisuutta (tilaa viimeistään 19.12.2019). Pienellä vaivannäöllä saat kuitenkin huippuviinejä, joten hyvän eteen kannattaa panostaa sen verran.
Kuvat: Viinikartta.fi
Pullot ovat maahantuojan näytepulloja
Kommentit
Lähetä kommentti