Bargylus Rouge - viiden tähden punaviini Syyriasta
Itäisen Välimeren viineistä tiedän Israelin, Kyproksen, Libanonin ja Turkin viinit. Syyrialainen viini oli kuitenkin kokonaan uusi tuttavuus.
Syyriassa on riehunut sisällissota vuodesta 2011, eikä ortodoksitaustaisilla viinintekijöillä ole ollut asiaa maahan moneen vuoteen. Siitä huolimatta Saaden perhe on onnistunut tekemään "itäisen Välimeren parhaan viinin" (Jancis Robinson, World Atlas of Wine).
Alkon hakukoneen maavalikosta et löydä Syyriaa ja jätänkin ihmeteltäväksi miten Bargylus Rougen edes löytää Alkon hausta, jos nimeä ei tiedä. Siellä se kuitenkin on.
Domaine de Bargylus, joka on Syyrian ainoa kaupallinen viinitalo, sijaitsee Välimeren tuntumassa lähellä Latakian kaupunkia. Ekstremistit ovat pommittaneet muun muassa Chardonnay-viljelmiä. Talo on silti onnistunut tekemään myös valkoviiniä.
Viinintekijöinä toimii Saaden veljekset apunaan ranskalainen konsultti. Perheellä on syyrialainen maanomistaja- ja kauppiastausta, ja heillä oli halu palata maahan pitkän poissaolon jälkeen. Viiniviljelmät, jotka ovat aika nuoria, on perustettu vuonna 2003 noin 900 metrin korkeudelle maaperään, jossa on kalkkikiveä.
Tila tuottaa noin 50 000 pulloa vuodessa ja monet paikalliset perheet saavat siitä elantonsa. Viinintekijät joutuvat kuitenkin itse asumaan Libanonissa, josta käsin johtavat toimintaa etänä. Rypälenäytteet lähetetään taksilla analysoitavaksi rajan toiselle puolelle. Valmis viinikin matkaa monimutkaista reittiä myytäväksi maailmalle.
On hämmentävää ajatella, miten haastavissa olosuhteissa viini on onnistuttu tekemään. Ja millainen viini!
Bargylus Rouge on tyyliltään ranskalainen. Rypäleblendi sisältää Cabernet Sauvignonia, Merlotia ja Syrahia.
Viini kannattaa dekantoida, sillä se avaa viiniä ja tasoittaa tanniinien purevuutta.
Maun hedelmäisyydessä on kirsikan, mustaherukan ja luumun piirteitä.
Tanniinit ja hapot rakentavat viinille poikkeuksellisen jäntevän rakenteen. Tammimausteisuus viimeistelee pitkän maun.
Tasapainoinen ja mieleenpainuva kokemus, jolle halusin tehdä kunnon ruokaa kunnioittaakseni vaivaa, joka viinin eteen on nähty.
Ruoaksi sopii karitsankare ja muut medium-kypsät liharuoat, etenkin grillattuna.
Bargylus Rouge 2013, 5/5 tähteä
Kuvat: Viinikartta.fi
Tehdäänkö Syyriassa viiniäkin?
Tausta
Ensimmäinen kysymys ei ole se, että miltä se maistuu, vaan miten se on ylipäänsä mahdollista.Syyriassa on riehunut sisällissota vuodesta 2011, eikä ortodoksitaustaisilla viinintekijöillä ole ollut asiaa maahan moneen vuoteen. Siitä huolimatta Saaden perhe on onnistunut tekemään "itäisen Välimeren parhaan viinin" (Jancis Robinson, World Atlas of Wine).
Alkon hakukoneen maavalikosta et löydä Syyriaa ja jätänkin ihmeteltäväksi miten Bargylus Rougen edes löytää Alkon hausta, jos nimeä ei tiedä. Siellä se kuitenkin on.
Domaine de Bargylus, joka on Syyrian ainoa kaupallinen viinitalo, sijaitsee Välimeren tuntumassa lähellä Latakian kaupunkia. Ekstremistit ovat pommittaneet muun muassa Chardonnay-viljelmiä. Talo on silti onnistunut tekemään myös valkoviiniä.
Viinintekijöinä toimii Saaden veljekset apunaan ranskalainen konsultti. Perheellä on syyrialainen maanomistaja- ja kauppiastausta, ja heillä oli halu palata maahan pitkän poissaolon jälkeen. Viiniviljelmät, jotka ovat aika nuoria, on perustettu vuonna 2003 noin 900 metrin korkeudelle maaperään, jossa on kalkkikiveä.
Tila tuottaa noin 50 000 pulloa vuodessa ja monet paikalliset perheet saavat siitä elantonsa. Viinintekijät joutuvat kuitenkin itse asumaan Libanonissa, josta käsin johtavat toimintaa etänä. Rypälenäytteet lähetetään taksilla analysoitavaksi rajan toiselle puolelle. Valmis viinikin matkaa monimutkaista reittiä myytäväksi maailmalle.
On hämmentävää ajatella, miten haastavissa olosuhteissa viini on onnistuttu tekemään. Ja millainen viini!
Bargylus Rouge on tyyliltään ranskalainen. Rypäleblendi sisältää Cabernet Sauvignonia, Merlotia ja Syrahia.
Luonnehdinta
Viinissä on upea tuoksu, jossa luumua ja mokkaa sekä alkoholia (14,5%). Mielikuva suuresta viinistä syntyy heti.Viini kannattaa dekantoida, sillä se avaa viiniä ja tasoittaa tanniinien purevuutta.
Maun hedelmäisyydessä on kirsikan, mustaherukan ja luumun piirteitä.
Tanniinit ja hapot rakentavat viinille poikkeuksellisen jäntevän rakenteen. Tammimausteisuus viimeistelee pitkän maun.
Tasapainoinen ja mieleenpainuva kokemus, jolle halusin tehdä kunnon ruokaa kunnioittaakseni vaivaa, joka viinin eteen on nähty.
Ruoaksi sopii karitsankare ja muut medium-kypsät liharuoat, etenkin grillattuna.
Bargylus Rouge 2013, 5/5 tähteä
Karitsankare, runsaassa öljyssä paistettu munakoiso, paprikatahna ja tahini olivat itäisen Välimeren viinille sopiva ruokapari.
Kuvat: Viinikartta.fi
Kommentit
Lähetä kommentti