Ruffino Chianti - todellinen klassikko pääsiäisviiniksi

Ruffino Chianti kuuluu klassikoviinien kaanoniin. Sen ansiosta italialainen punaviini on tullut tunnetuksi maailmalla. Ja kyseessä on kuitenkin edullinen ja arkinen käyttöviini.

Ruffino Chianti Organic 2020 (12,98€)
Italia, Toscana

Ruffino on tunnettu maailmalla yli sadan vuoden ajan

Tausta

Ruffinon viinitalo on perustettu 1877 Toscanassa. Alueella tuotetaan Italian tunnetuinta viiniä eli chiantia.

Pian perustamisen jälkeen Ruffino alkoi viedä viiniä muihin maihin ja teki chiantista kuolemattoman klassikkoviinin. Tarinaan kuuluu olkikori, joka oli saanut vaikutteita keskiaikaisesta fiasco-pullomallista. Puukuidusta tehdyn korin tarkoitus oli suojella pulloa kuljetuksen aikana, mutta siitä kasvoi chiantin ikoninen tunnusmerkki, jota on nähty muun muassa lukuisissa kulttuurituotteissa, kuten elokuvissa.

Yhdysvalloissa kieltolain aikaan oli käytössä samanlainen systeemi kuin Suomessa. Alkoholia saattoi ostaa laillisesti lääkkeeksi apteekista. Ruffino Chianti oli ainoa apteekkiin hyväksytty viini Yhdysvalloissa. Peruste myynnin sallimiselle oli viinin stressiä lieventävä vaikutus, mikä tietysti herättää hilpeyttä tänä päivänä.

Sittemmin puukuitu on vaihtunut paperinaruun (ks. Ruffino Chianti Superiore) ja viinistä on tullut luomua.

Ruffino Chianti ei ole suuri viini. Siinä ei löydy mahtipontista aromikkuutta tai tiukkoja tanniineja. Ruffino Chianti on niin perusviini kuin vain voi olla ja siinä piilee myös sen vahvuus, sillä se kelpaa kaikille, eikä se ärsytä ketään.

Ruffinoa maistellessa minulle syntyy vahva mielikuva hyvästä talonviinistä, jota nautitaan pastaravintoloiden pienistä laseista idyllisissä maalaiskylissä tai vanhakaupungin kaduilla. Jo tästä ajatuksesta tulee hyvä mieli.

Ruffini Chianti nähtiin Alkossa ensimmäisen kerran vuonna 1984. Se on tehty Sangiovese-rypäleestä.

Luonnehdinta

Makean rustiikkinen tuoksu, jossa maanläheisyyttä, orvokkia, paahdetta ja hieman vaahtokarkin makeutta.

Suutuntuma on keskitäyteläinen. Keskitason tanniinit ja aika hyvä hapokkuus luovat viinille riittävän rungon.

Sliipattu kevyehkö maku ja mausteisuus (pippuria, kuivattuja yrttejä, neilikkaa) luovat viinille pohjan. Sitä täydentää mehukas hedelmäisyys, joka antaa kirsikkaa, luumua, vadelmaa ja puolukkaa.

Vaikka kokonaisuutena viinin aromikkuus on hyvin hillittyä, aika terhakka jälkimaku nostaa tanniinejakin vähän esille.

Viilennys tekee hyvää, sillä se tuo hedelmän raikkaammin esille.

Ruffino Chianti on aitoitalialainen makukokonaisuus. Kevyehkönä ja sopivan aromikkaana viininä se sopii erityisesti tomaattipohjaisille pastoille ja pizzoille, mutta on hyvä valinta myös noutopöydän viiniksi. Sitä sopii tarjota myös pääsiäisenä, ei ehkä voimakkaasti maustetun lampaan kanssa, mutta pääsiäisen yleisviininä se toimii kyllä.

Ruffino Chianti Organic 2020 (12,98€), 3/5 tähteä





Kuvat: Viinikartta.fi
Tuote saatu maahantuojalta

Kommentit

Suositut tekstit