Syksyn punaviinit: Riojan QP 2010 Espanjasta

QP (Quatro Pagos) on tämän syksyn toinen espanjalainen luomupunkku. Edellinen Laudum Nature oli mukiin menevä mehevä & hilloinen halpisluomu ja myös roteva & voimakas QP lupaa paljon ensi tuoksusta lähtien. Viini on perinteinen riojalainen, korkealla sijaitsevan Altan ala-alueen viininä se ei ole lyhyemmän kasvukauden vuoksi voimakkain rakenteeltaan.



Tämän luonnonmukaisesti tuotetun riojalaisen tuoksu on myös varsin luonnonmukainen: nokkaan työntää voimakkaasti puuta ja pientä tallintakuista, mutta myös mansikan ja kirsikan vivahteita. Tuoksu lupaa vahvaa espanjalaismeininkiä, joten eikun ääntä kohti.

Jensin suussa QP on pieni pettymys, ainakin tuoksuttelun nostamien odotusten jälkeen. Maku on huomattavasti oletettua hillitympi, mikä laittaa maistajan hämilleen ja hetken tuntuu siltä, että viini kompuroisi kuin espanjalainen talousjärjestelmä. Pienen totuttelun jälkeen alkupettymys laantuu ja viinistä alkaa saada irti sen hyviä puolia. Janne kuvailee viiniä selväpiirteiseksi rehelliseksi kuivaksi riojalaiseksi, jossa tanniinit ovat integroituneet ja pyöristyneet. Se tekee viinistä helposti nautittavan. Jälkipotkun tammisuudesta nousee hieman lakua ja salmiakkia. Ei missään nimessä voimakkaimmasta päästä.

Pohjois-Espanjan Rioja-alue on Espanjan tunnetuin. Jos ei muuta tiedä Espanjan viineistä, Riojasta on ehkä kuullut. Riojan viinit ovat tyypillisesti Tempranilloja ja tammessa kypsyteyt punaviinit määritellään kypsyysasteen mukaan joko crianzaksi, reservaksi tai gran reservaksi. QP:stä ei suurennuslasillakaan löytynyt selvää merkintää; kypsyysluokittelua ei kaikista riojalaisista löydy. QP on kuitenkin kypsynyt vuodesta 2010. Tammitynnyrikypsytys vaikuttaa viinin tanniineihin ja tuo viineihin tammiaromeja, kuten vaniljaa tai savua. Aromikirjo voi tammen vaikutuksesta laajeta melkoisesti.

Riojan alueen viinit ovat viinien perinteikkäämmästä päästä ja ovat olleet pitkään Alkon valikoimassa. Alkosta löytyy peräti 55 riojalaistaja listalla on monta klassikkoa. Rioja Alta on ala-alueena erittäin paljon "vanhan maailman tyylinen". Alue sijaitsee korkealla ja lyhyt kasvukausi tekee viineistä hedelmäisiä, mutta rakenteeltaan ohuempia. Altan viininä QP edustaa vanhaa riojan tyyliä, joskin useissa arvioissa QP:n tyyliä on luonnehdittu moderniksi. Ehkäpä siinä on vaikutteita molemmista.

QP soveltuu eittämättä siemailuun, sillä sen todella lempeät tanniinit eivät jaksa kannatella sitä voimakkaiden ruokalajien yli. Jens testasi kotonaan viiniä tyypilliseen viikonlopputapaan pizzan kanssa, eikä se suonut viinille ensimmäistäkään mahdollisuutta. Ruuan kanssa päällimmäiset maut olivat makeita ja marjaisia, mikä ei ollut testaajien mieleen. Janne nautiskeli viiniä sellaisenaan, missä viini toimi erinomaisesti; se oli helposti juotava, mutta riittävän tömäkkä. Kannattaakin siis nauttia tätä luomupläjäystä ihan sellaisenaan, niin se uppoaa vallan mainiosti.

QP 2010 (anna oma tähtiarviosi Viinikartalla)
Nimi: Quatro Pagos viittaa neljään tarhaan, joilta rypäleet on kerätty
Tyyli: Roteva & Voimakas
Rypäleet: Tempranillo
Alko: 441117
Alkoholi: 14,5% Hinta: 14,95 €
Alkuperämaa: Espanja
Alue: Rioja, läntinen Rioja Alta, San Vicente de la Sonsierra


Kuva: Alko

Kommentit

Suositut tekstit