Blossa 21 Valencia - appelsiiniuutetta ja joulumausteita

Vuosikerta-Blossan inspiraatio on tänä vuonna haettu Espanjan Valencian appelsiinitarhoista. Blossa 21 on valkoviinipohjainen väkevä glögi, jonka vahva maku ei jätä kylmäksi.

Blossa 2021 (14,98€)
Suomi, glögi

Blossan appelsiiniaromi on tiivis ja uutteinen

Tausta

Blossa-vuosikertaglögiä on tehty jo 19 vuoden ajan. Vuodesta 2011 inspiraatio on haettu maailman eri kolkista. Tänä vuonna makumatkalle lähdettiin Espanjan Valenciaan, jota ympäröiviä appelsiinitarhoja sanotaan Euroopan kauneimmiksi. Niissä kasvaa maukkaita luomuappelsiineja, joita itsekin hain kaupasta maistettavaksi.

Appelsiinit glögissä tuntui heti loistavalta idealta. Appelsiinin kuorista on tehty uutetta ja makua on elävöitetty appelsiininkukilla sekä sitruunan ja pomeranssin kuorilla, jotka tuovat makuun hieman karvautta.

Oranssin pullon ulkoasu on tuttuun tapaan todella kaunis. Pullon kuvioissa on samaa kuin matkaohjelmista tutuissa paikallisten suosimissa koristeellisissa keraamisissa laatoissa (azulejo).

Luonnehdinta

Blossa on värisävyltään hyvin vaalea ja hieman samea. Väri ei kanna mielikuviin appelsiineista.

Tuoksussa on appelsiiniuutetta ja joulumausteita.

Maku on tiivis, uutteinen ja sitruksinen. Appelsiinin ja sitrushedelmien kuoret maistuvat vahvoina. Ei niinkään mehu.

Kukkeaa makua maustavat vahvasti esillä olevat kaneli ja neilikka. Mausteista löytyy myös inkivääriä.

Sokeria on 130 g/l. Sokerimäärää on viimevuotisesta vähennetty. Se sopii tähän tyyliin, mutta ei toisaalta pyöristä suutuntumaa, joka on alkoholisen ja terävän oloinen.

Pitkästä jälkimausta jää suuhun maistumaan joulumausteet.

Olisin kaivannut makuun ripauksen lisää mehukkuutta, sillä appelsiinin herkullinen perusmaku jää kuoriuutteena sivuosaan. Kylmänä appelsiini maistuu parhaiten, lämpimänä peittävä väkevyys korostuu.

Blossa 21 on kokonaisuutena mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jonka vahva ja tiivis maku herättelee kyllä kaamosajan pimeydestä. Väkevä maku ei jätä varmasti ketään kylmäksi.

Blossa 21 huomioita:
  • Upea pullon design
  • Uutemainen appelsiinisuus
  • Myös muita sitrushedelmiä
  • Joulumausteet rohkeasti esillä
  • Toimii paahdettujen ja suolattujen manteleiden sekä turrónin kanssa
  • Maistuu kylmänä tai lämpimänä
  • Säilyvyys avattuna 3kk jääkaapissa


Blossa 2021 (14,98€), 3.5/5 tähteä


Blossa 21 on saanut innoituksensa Valencian appelsiineista.


Kuvat: Viinikartta.fi

Kommentit

Suositut tekstit