Blossa 20 Myntathé - glögi kanelilla, vihreällä teellä ja mintulla

Vuosikerta-Blossan inspiraatio on tänä vuonna saatu marokkolaisesta minttuteestä. Blossa 20 on samea valkoviinipohjainen väkevöity glögi, jonka ymmärtäminen vei vähän aikaa.

Blossa 20 Myntathé saatavilla Alkossa 28.9.2020 lähtien.

Blossa 20 Myntathé luo omanlaisensa aidon kokemuksen

Tausta

Blossa-vuosikertaglögiä on tehty jo 18 vuotta. Vuodesta 2011 maun inspiraatiota on haettu eri puolilta maailmaa. Tänä vuonna makumatka kohdistui Marokkoon ja Marrakechin vanhakaupungin eli medinan torille, jossa tarjoillaan perinteistä makeaa minttuteetä.

Marokkolainen minttutee on tärkeä osa paikallista elämänmenoa. Se tehdään vihreästä teestä, tuoreista mintunlehdistä ja reilusta määrästä sokeria. Kiehuvan veden käyttö saa vihreän teen maistumaan kitkerältä, mutta sokeri tasapainottaa kokonaisuuden toimivaksi.

Minttutee tarjoillaan esimerkiksi pienistä laseista, joissa on tuoreita mintunlehtiä. Tee on usein melko sameaa ja samalta näyttää myös Blossa. Ensin tulee mieleen, että Blossan sameus ei ole kovin kaunista. Se tuo mieleen suodattamattoman oluen. Mutta kun alkaa hahmottamaan, että tässä on jäljitelty alkuperäistä minttuteetä, tajuaa, että sävyllä on haettu aitouden tunnetta.

Blossasta löytyykin samaan tapaan minttua, vihreää teetä sekä sokeria, jota on 140 grammaa litrassa. Se on aika paljon, mutta samaa luokkaa kuin aikaisempina vuosina. Alkoholijuomasta kun nyt on kyse, väkevöity valkoviinipohja saa prosentit kohoamaan viiteentoista.

Luonnehdinta

Samea juoma saa ensin aikaan epäileviä katseita. Näyttääkö juoma peräti likaiselta tai kurkumalla terästetyltä!? Kestää jonkin aikaa ymmärtää, että marokkolainen minttutee voi olla samaan tapaan sameaa.

Tuoksussa on joulumausteita.

Maku on täyteläinen, runsas ja kanelinen, josta tulee vahvasti mieleen kanelipullat tai marokkolainen kanelileivonnainen.

Kaneli maistuu vahvasti läpi. Samoin voimakkaampi neilikka. On hauska huomata, että Blossasta aina löytyvät joulumausteet ovat itse asiassa samoja mitä Marokossakin käytetään. Mukana voi olla inkivääriä ja ripaus tähtianistakin.

Keskivaiheilla maku on teemäinen kokonaisuus, josta on vaikea erottaa eri aromeja. Jonkin verran hedelmäisyyttäkin löytyy ja siinä maistuu marokkolaiset säilötyt pikkusitruunat.

Pitkässä jälkimaussa on selvästi vihreästä teestä tulevaa bitterisyyttä, minttuista yrttisyyttä sekä terävämpää inkivääriin ja neilikkaan viittaavaa aromia.

Kylmänä Blossa on neutraalimpi, lämpimänä alkoholin väkevyys korostuu.

Blossa 20 on kokonaisuutena tasapainoisen miellyttävä, teemäinen ja mausteinen glögi. Vaikka kyse onkin glögistä, maku onnistuu lopulta synnyttämään mielikuvia Marokosta ja minttuteestä.

Blossa 20 huomioita:
  • Upea pullon design
  • Aidon oloinen teemäinen kokemus
  • Joulumausteet eivät ole päälleliimattuja
  • Sokeri on hyvin integroitunut
  • Toimii sultana-rusinoiden ja paahdettujen manteleiden kanssa
  • Maistuu kylmänä tai lämpimänä
  • Säilyvyys avattuna 2kk

Blossa 20, 4/5 tähteä


Huom! Blossa 20 saatavilla Alkosta ma 28.9. lähtien



Kuvat: Viinikartta.fi
Tuote saatu maahantuojalta

Kommentit

Suositut tekstit