Nugan Alfredo Passo Appassimento ja grillattu entrecôte-pihvi

Italiasta tutulla appassimento-menetelmällä valmistettu australialainen syrah on mehevä viini, joka maistuu grillattujen ruokien kanssa.

Australialainen Nugan Alfredo Passo Appassimento 2016 (13,99€)

Entrecôte, maissia ja paahdettu paprika

Valmistimme tänään naudan välikyljystä eli entrecôtea. Se on kiitollinen valmistettava, sillä lihan rasvaisuus pitää lihan mehukkaana, vaikka liha sattuisi kypsymään liian pitkään. Parhaimmillaan entrecôte on kuitenkin mediumina.

Valmistimme pihvit hyvin yksinkertaisesti. Maustoimme ne ensin vain suolalla ja pippurilla ja annoimme sitten hiiligrillin kuumien savujen hoitaa varsinaisen maustamisen. Ja hommahan toimii, koska savussa on makua.

Paahdoimme samaisessa grillissä myös paprikaa. Paprikan maku muuttuu makean savuiseksi ja pinta tummuu. Todellista herkkua.

Tämän lisäksi valmistimme maissilisäkkeen tuoreesta maissista. Tähkästä irtileikatut jyvät paahdettiin pannussa ja jatkettiin kuullottamalla valkosipulia joukkoon. Kun maissi alkaa poksahdella, lisätään voita ja sitruunanmehua.

Tämän ateriakokonaisuuden kanssa maistuu tyylikäs grilliruuille sopiva punaviini mehevien viinien osastolta. Appassimentossa on mehevyyttä, runsautta ja aromikkuutta vastaamaan savuisille mauille. Tällaisen viinin saimme kokeiltavaksi Rosa Viini & Ruokakerhosta, jonka tarjoamia reseptejä kannattaa myös kokeilla. Esimerkiksi karitsan potka sopii myös tälle viinille.

Grillatun pihvin kanssa maistuu sitruunalla ja voilla maustettu maissi sekä grillissä savuiseksi paahtunut paprika.

Nugan Alfredo Passo Appassimento 2016

Appassimento-menetelmä on tuttu Italiasta ja sitä käytetään Valpolicellan viinialueen amaronen, ripasson ja recioton valmistuksessa sekä Etelä-Italian Apuliassa. Nämä viinit ovat hyvin suosittuja Suomessa.

Australia on taas tunnettu halustaan hyödyntää italialaisia rypäleitä ja menetelmiä omassa tuotannossaan. Maasta löytyy käytännössä mitä vaan ja katseet kannattaa suunnata Australiaan, jos haluaa etsiä Italian ulkopuolelta samankaltaisia viinejä.

Appassimentossa on kyse viinin valmistuksessa käytettyjen rypäleiden kuivattamisesta, jolloin rypäleeseen tiivistyy sokereita ja makua. Lopputulos on aromeiltaan runsaampi ja yleensä makeahko viini.

Nugan Alfredo Appassimenton tuoksu on voimakas ja siitä erottaa tummaa hedelmäisyyttä, paahdettua puuta ja kuivattua marjaa.

Maku on runsaan hillomainen ja mehevä, samaan tapaan kuin Italian appassimentoissa.

Mausta löytyy myös paahteisuutta ja makeaa mausteisuutta, muun muassa apteekin salmiakkia ja lakritsia.

Maun hedelmäisyydestä löytyy luumua, kirsikkaa ja marjahilloa.

Viinissä on jäännössokeria 14 grammaa litrassa, mutta makeuden vastapainoksi löytyy onneksi tasapainottavaa hapokkuutta.

Tanniinit ovat pyöreät.

Nugan Alfredo Appassimento on saanut inspiraationsa suosituista italialaisista viineistä. Se on samalla tavalla pehmeä, hillomainen ja runsas. Tumman aromimaailmansa kautta se sopii erityisesti grillatulle tummalle lihalle. Myös maustetut lihapadat saavat siitä loistavan kumppanin. Juustotarjottimen kaverina se toimii samaan tapaan kuin amarone, joten juustot saavat olla kypsyneitä ja voimakkaita.

Kuvat: Viinikartta.fi
Pullo saatu maahantuojalta, Rosa Viini & Ruoka

Kommentit

Suositut postaukset