Loimu 2017 on perinteinen ja tasapainoinen vuosikertaglögi

Loimu 2017 on suosittu kotimainen vuosikertaglögi. Otimme testiin tämän Lignell & Piispasen valmistaman punaviiniglögin ja herkuttelimme ohessa glögipäärynöitä ja mascarponevaahtoa.


Loimu 2017 on mesimarjaa ja kuusenkerkkää

Loimu-punaviiniglögi on siis joka vuosi erilainen ja tänä vuonna makua on haettu harvinaisemmista mesimarjoista, joita myös viljellään. Mesimarja ei sinänsä ole tuttu maku, mutta sen pitäisi olla monipuolisen aromikas. Glögissä mesimarjaa ei oikein osaa erottaa joulumausteiden joukosta.

Toinen makua tuova aines tulee kuusenkerkistä eli kuusen nuorista versoista, joista teetäkin voi tehdä. Ainakin aineksien puolesta glögi tuntuu siis niin suomalaiselta kuin vain voi tuntua.

Loimu 2017 -glögissä on pehmeä aloitus. Täyteläinen ja uutteinen maku täyttää suun. Alkoholi ei ole onneksi enää tänäkään vuonna pääasiassa ja sitä on saman verran kuin vahvassa punaviinissä.

Joulumausteet maistuvat selvästi kaneleineen ja marjaisuus on miellyttävän tiivistä. Maun väkevyys on juuri sopivaa, sillä alkoholi ei jyrää. Glögiä ei kannata kuitenkaan lämmittää liikaa, sillä kuumasta juomasta alkoholi höyrystyy herkästi ja se tuntuu epämiellyttävältä nenässä.

Jälkimaussa silkkinen pehmeys ja kanelisuus väistyy ja tilalle astuu väkevyyttä ja kirpeyttä alkoholin ja ilmeisesti neilikan tai inkiväärin sävyttämänä ja se saa maun viipyilemään suussa pitkään.

Loimu 2017 on tasapainonen kokemus niin aromien, alkoholin kuin makeuden suhteen. On hienoa, että tasapaino on vihdoin löytynyt. Jatkakaa samalla polulla!

Glögipäärynät ja mascarponevaahto

Jotta glögihetkestä tulisi täydellinen, kannattaa glögin oheen varata jotain makeaa herkkua. Perinteinen piparikin toki käy, mutta erittäin helppo ja hieno jälkiruoka syntyy glögissä keitetyistä päärynöistä ja mascarponevaahdosta.

Kuorimme ja paloittelimme punaisia päärynöitä ja hauduttelimme paloja pienessä määrässä glögiä noin 20 minuutin ajan. Mascarponevaahto syntyi sähkövatkaimella kuohukerman, mascarponejuuston, sokerin ja vaniljasokerin sekoituksesta. Yksinkertaista, mutta todella hyvää.

Nauti päärynöistä mascarponevaahdolla ja lämmitä oheen Loimu 2017 -punaviiniglögiä. Siitä on Suomi 100 -glögihetki tehty.

Loimu 2017 Punaviiniglögi
Lignell & Piispanen, Kuopio
Punaviinipohjainen
Mesimarja, kuusenkerkkä
Perinteisen joulumausteinen
Alkoholia 15%
Sokeria 160 g/l
Saatavilla Alkosta luultavasti helmi-maaliskuulle 2018


Glögipäärynät ja mascarponevaahto


Kuvat: Viinikartta.fi

Kommentit

Suositut postaukset