Viinikellari.com - Viinilehden viiniverkkokauppa

Viinikellari.com on tänä keväänä avattu Viinilehden viinien verkkokauppa. Tutustuimme kauppaan, vertasimme viinejä ja maistoimme yhtä kaupan viiniä.

Maistoimme tätä Viinikellari.comin valikoimasta löytynyttä italialaista Franciacorta-roseeta (24,95 €)

Viinikellari.com

Viinikellari.com on tervetullut viinien verkkokauppa. Alkolla on luonnollisesti monopoli viinien myyntiin Suomessa, mutta Viinikellari toimii Viron kautta. Toisin kuin suurin osa eurooppalaisista viinien verkkokaupoista Viinikellari vakuuttaa toimivansa Suomen lakien vaatimusten mukaan ja maksavansa kaikki verot ja viranomaismaksut Suomeen. Kun toimituskulut ja verot lisätään verkkokauppojen hintoihin, niillä ei ole mitään erityistä hintaetua Alkoon nähden. Joten veroja jätetäänkin maksamatta, jolloin syntyy epäterve kilpailutilanne. Viinikellari.com maksaa verot Suomeen ja hinnatkin ovat sen mukaiset, joskus jopa Alkoa kalliimpia (toimituskuluineen). Joissakin tapauksissa hinta on onnistuttu pitämään Alkoa halvempana, varsinkin kalleimmissa tuotteissa. Joka tapauksessa viinien verkkokauppa kasvaa koko ajan, mutta volyymit ovat edelleen pieniä verrattuna Alkon myyntiin sekä matkustajatuontiin. Oman lukunsa tuo epäselvät käytännöt tullissa.

Valikoima

Viinikellari.comin valikoimassa on tällä hetkellä 238 viiniä (Alkossa vastaavissa tuoteryhmissä on noin 3000). Vaikka viinin hinta kiinnostaakin paljon suurinta osaa suomalaisista, tässä kaupassa kohderyhmää lähestytään selvästi valikoiman kautta. Viinikellarin valikoima tuo Alkon valikoimaan laajennuksen. Esimerkiksi Viinikellarista saa Parés Baltàn tuotteita, joita ei Alkosta saa ja jälkiruokaviiniä Banyulsia löytyy kolme erilaista, kun Alkossa on vain yksi vaihtoehto. Parhaimmillaan Viinikellari esittelee harvinaisempia viinejä, joita voi olla vaikea saada muualta. Kun valikoimaa tarkastelee, löytyy joitakin samoja tuotteita kuin Alkosta, mikä mahdollistaa hintavertailun. Valikoima näyttää olevan toistaiseksi kapea, mutta toisaalta pienikin lisä on hyvä asia.

Parasta valikoimassa on maistelulaatikot. Alko ei tarjoa mitään sellaista. Voit tutustua laatikon kautta jonkin viinialueen tarjontaan miettimättä sen kummemmin yksittäisiä viinejä. Valinta on tehty puolestasi. Toivottavasti tähän kategoriaan tulee lisää vaihtoehtoja. Myös samppanjat ovat kiinnostava tuoteryhmä, sillä Alko hinnoittelee ne todella korkealle. Valitettavasti niitä löytyy Viinikellarista vain kymmenkunta.

Kiinnostava lisä on Viinikellariin "integroitu" Bouquet-viiniklubi sekä Finnair Plussan jäsenedut, joiden kautta pääsee käsiksi erikoiseriin ja alhaisempiin hintoihin.

Hinnat

Teimme muutaman viinin hintavertailun. Joitakin tuotteita voi tilata pulloittain, osaa kuuden laatikoissa ja joissakin tuotteissa tilaukseen vaaditaan jopa 12 pulloa. Hinnoissa on huomioitu toimituskulut.

50° Riesling Trocken 2014 (12 pullon laatikko):
Viinikellari.comin hinta 148,39 €
Alkon hinta: 143, 88 €

Amarone della Valpolicella Tedeschi 2012 (6 pullon laatikko):
Viinikellari.comin hinta 201,62 €
Alkon hinta 270 €

Billecart-Salmon Brut Rosé (tilaus pulloittain, laskettu 4 pullon mukaan):
Viinikellari.comin hinta 289,50 €
Alkon hinta: 303.60 €

Hinnaston kalleimmasta päästä olevia tuotteita voi saada Alkoa halvemmalla, mutta on huomioitava tilausmäärä, joka on usein vähintään 6 pulloa.

Toimitus

  • Tuotteet toimitetaan esimerkiksi lähimpään markettiin, R-kioskille tai jopa kotiovelle.
  • Tuotteiden toimitusaika on 6-10 arkipäivää.
  • Täytyy usein tilata 6 pulloa tai jopa 12 pulloa kerralla.
  • Toimituskulut ovat halvimmillaan 9,90 €

Antica Fratta Franciacorta Essence Rosé Brut 2009

Ja palatakseni vielä italialaiseen kuohuviiniin Antica Fratta Franciacorta Essence Rose Brut 2009, jota Viinikellari.comin valikoimasta maistoimme. Franciacorta ei tule Garda-järveltä, jonka sijainnin helpommin muistaa, mutta Garda-järvestä länteen läheltä Iseo-nimistä järveä. Kyse on Italian tunnetuimmasta kuohuviinistä ja sillä on korkea DOCG-luokitus. Franciacorta onkin kansainvälisesti arvostetuin italialainen kuohuviini ja se kilpailee laadussa samppanjan kanssa.

Franciacortat ovat aina normaalia arvokkaampia viinejä. Tätäkin viiniä saa Viinikellarista Alkoa halvemmalla, mutta täytyy tilata 6 pulloa kerralla.

Maistoimme tätä Chardonnaysta ja Pinot Noirista valmistettua Fraciacortaa muutaman kaverin kanssa maljajuomana kaveritapaamisessa. Tässä vaaleassa lohenpunaisuuteen viittaavassa roseekuohuviinissä huomaa heti laatuleiman ja totesimme viinin sopivan kilistelyynkin kohtuullisen hyvin. Mutta ruokaviinihän tämä meidän mielestämme ensisijaisesti on. Viinissä on vain vähän sokeria ja maku onkin todella kuivakan marjainen ja se tuo heti mieleen puolukat. Viinissä on kuitenkin vahva kermainen kuohu ja monipuolinen maku. Punaisuuteen viittaava maun ryhdikkyys ja aromikkuus on Pinot Noirista peräisin ja siihen yhdistyy Chardonnayn sitruksisuus hienolla tavalla.

Maku on sen verran intensiivinen, että tätä viiniä voi suositella monenlaisille ruoille salaateista ja mausteisista kalaruoista aina vaaleisiin lihoihin ja jopa lampaankyljyksille.

Tutustu tästä Viinikellari.comiin.

Kuva: Viinikellari.com

Kommentit

Suositut tekstit