Monikäyttöinen Chianti ja sen eri tyylit

Chianti tulee upeista maalaismaisemistaan tunnetusta Toscanasta. Chianti on eittämättä Italian tunnetuin viini, minkä takaa populaari maine, laaja saatavuus ja laadun kirjo kympin hintaluokasta aina satojen eurojen huippukokemuksiin. Chianti on myös monipuolinen ruokaviini.

Tämä Chianti on Riserva eli sitä on kypsytetty tammessa vähintään kahden vuoden ajan. (Hinta lentokoneostoksena oli noin 15 euroa)

Chiantin eri tyylit

Chianti on laatuluokitusten ja ala-alueiden iloinen sekamelska ja kokonaisuuden ymmärtäminen vaatii perehtyneisyyttä. Kaikista asioista eivät edes paikalliset ole samaa mieltä. Onneksi oleelliset seikat rakentuvat muutaman perustermin ympärille. Näillä kolmella jo pääsee hyvään alkuun: Chianti, Chianti Classico ja Chianti Riserva.

Pelkällä chiantilla tarkoitetaan halvinta perustason chiantia, joka on valmistettu Chiantin alueella Toscanassa määriteltyjen ohjeistusten mukaan. Se voi kuitenkin olla kohtuullisen ryhdikäs ja laadukas perusviini, josta usein löytyy keskitason tanniinit, hapokkuutta ja punamarjaisuutta. Myös chiantin tummempia piirteitä, kuten tammista mausteisuutta, luumua ja kirsikkaa, sekä myös yrttisyyttä voi olla mukana, mutta yleensä ei korostuneesti. Pienempi osa Alkon noin viidestäkymmenestä chiantista kuuluu tähän kategoriaan.

Chiantin nykymaine on rakentunut Chianti Classicon varaan. Classico on Chiantin ydinalue ja siellä tehdään laadukkaimmat ja maailmalla menestyneimmät chiantit. Alue näkyy myös vahvasti Alkon valikoimassa, jossa yli puolet chianteista on Classicon alueelta. Alueen viineissä maistuu tyylikäs aromikkuus, maanläheisyys, monipuolinen tammisuus, tanniinisuus sekä kukkainen vivahde, mitkä tekevät viineistä moniulotteisen mielenkiintoisia - todellisia herkkuviinejä!

Chianti Riserva tarkoittaa kypsytysaikaa ja se voi koskea koko Chiantin aluetta. Chianti Riservaa on kypsytelty vähintään kahden vuoden ajan tammitynnyrissä, mikä takaa viinille voimakkaamman aromikkuuden ja luonteen.

Chiantin sanaselityksiä:
Ala-alue: Chiantia tehdään Chiantin alueen sisällä kahdeksalla ala-alueella (esimerkiksi Chianti Colli Pisane) tai ala-alueiden ulkopuolella.
Chianti: Chiantin alueella Toscanassa valmistettu Sangiovese-pohjainen punaviini.
Chianti Classico: Alkuperäinen ydinalue, josta tulee parhaat chiantit. Viineissä on 80% Sangiovesea ja hinnat ovat 15 eurosta ylöspäin.
Chianti Classico Gran Selezione: Uudempi luokitus, jonka mukaan rypäleiden tulee tulla viinitilan omilta tarhoilta. Luokitus ei kuitenkaan takaa parempilaatuista viiniä.
Chianti Colli Senesi: Ala-alue, jonka nimen saattaa vielä muistaa tai siihen törmätä.
Chianti Riserva: Vähintään 24kk tammessa kypsytetty chianti.
Chianti Rufina: Chianti Classicon lisäksi toinen paremmin tunnettu ala-alue, josta tulee myös laadukkaita chianteja. Alueen viinejä löytyy myös Alkosta.
Chianti Superiore: Classicon ulkopuolella jollakin ala-alueella valmistettu parempilaatuinen kypsyneempi chianti, jonka etiketissä ei kuitenkaan mainita kyseistä ala-aluetta.
Fiasco: Vanhanmallinen chianti-pullo, jonka ympärillä on olkikori. Harvemmin käytetty nykyään.
Kansainväliset rypäleet: Ranskalaisten rypäleiden Cabernet Sauvignonin ja Merlotin käyttö on tuonut chianteihin enemmän kansainvälistä luonnetta.
Sallitut rypäleet: Canaiolo, Cabernet Sauvignon, Colorino, Malvasia, Merlot, Sangiovese, Syrah, Trebbiano ja muita paikallisia rypäleitä.
Sangiovese: 70-100% chiantiin käytetyistä rypäleistä on Sangiovesea.
Supertoscanalainen: Korkealaatuinen ja kallis tuottajan paras viini, joka on valmistettu luokitusten ulkopuolella, mutta voisi useinkin käytännössä olla chiantia. Viineihin käytetään usein kansainvälisiä lajikkeita.
Valkoiset rypäleet: Chiantin valmistukseen on perinteisesti käytetty valkoisiakin rypäleitä, kuten Trebbianoa. Valkoiset rypäleet on kielletty Chianti Classicon ala-alueella.

Chianti ruokaviininä

PERUS-CHIANTI: Keskitäyteläinen, keskitanniininen, hapokas, punamarjainen. RUOKA: Pasta tomaattisella lihakastikkeella, pizza, grillattu kana, grillattu lohi.
CHIANTI-CLASSICO: Tanniininen, aromikas, mausteinen, tumman marjainen, kirsikkainen, maanläheinen, paahteinen, nahkainen, oreganoa. RUOKA: Etenkin yrttiset lammasruoat esim. grillattuna. Myös nauta.
CHIANTI RISERVA: Keskitäyteläinen tai täyteläinen, tumman hedelmäinen, viikunainen, vahvan mausteinen, syvän tamminen, savuinen, suklainen. RUOKA: Etenkin poro ja riista, mutta myös lammasruoat, runsasmakuiset pataruoat ja voimakkaat juustot.

Hyviä chianti-viinejä

Perus-chianti:
Fontella Chianti (10,99€)
Chianti Classico:
Barone Ricasoli Brolio Chianti Classico (19,98€)
Chianti Classico Riserva:
Borgo Salcetino Lucarello Riserva (22,29€)
Oma suosikkini:
Principe Corsini Cortevecchia Chianti Classico Riserva (27,99€)
Chianti Classico Gran Selezione:
Don Tommaso Chianti Classico Gran Selezione (37,49€)
Chianti Riserva:
Ruffino Chianti Riserva (13,78€)
Chianti Rufina:
Frescobaldi Nipozzano Riserva (19,77€)
Chianti Superiore:
Ruffino Chianti Superiore (15,90€)
Supertoscanalainen, Italian parhaita viinejä:
Antinori Tignanello (79,89€)

Chiantia ja ylikypsää possua

Koko idea tähän chianti-juttuun syntyi, kun valmistimme savustettua ylikypsää kassleria ja kaadoimme lasiin jutun alussa mainittua Volpetto Chianti Riservaa. Osuiko viinivalinta oikeaan? Kyllä ja ei.

Ylikypsä possu ei sinänsä tarvitsisi kovin vahvaa viiniä ja chilillä maustetut kermaviili ja tomaattisalsa eivät erityisemmin pitäisi tanniineista. Etukäteen ajatellen Chianti Riserva ei välttämättä olisi paras valinta.

Toisaalta kaikissa annoksen osissa oli vahvoja mausteita: chilia, cayannea, inkivääriä ja yrteistä timjamia. Näin olleen ei lainkaan haittaisi, jos viinin aromeista olisi vastusta näille mausteille. Koska Volpetto Chianti Riserva oli intensiivisen aromikas ja hyvän hapokas olematta kuitenkaan liian tanniininen, viini sopi ruoalle melko hyvin. Lisäksi riservan syvempi ja tummempi makumaailma myötäili hienosti lihan savuisuutta.

Chianti on monipuolinen ruokaviini, koska sen hedelmäisyys ja hapokkuus ovat hyviä ruokaviiniominaisuuksia. Näin kesän korvalla aromikasta chiantia kannattaa harkita grillatun lihan kaveriksi. Ja kun pitää mielessä yllä mainitut chianti-tyylit, osuu viinivalinta varmemmin oikeaan.

Yrttiperunat, cheddar-paahtoleivät, makealla chilillä ja limellä maustettu kermaviilidippi, kuivamarinoitu ylikypsä kassler, inkiväärikurkut ja tomaattisalsa.


Kukko etiketissä kertoo, että viini tulee Chianti Classicon alueelta.


Principe Corsinin Chianti Classico sekä kauemmin kypsynyt Chianti Classico Riserva. Lue juttu näistä huikeista viineistä


Kuvat: Viinikartta.fi

Kommentit

Suositut postaukset