Gulassi - paprikainen lihapata Unkarin ja Romanian punaviinien kanssa
Tällä kertaa Viinikartan maailmankiertue päätyi itäeurooppalaisen keittiön pariin. Pöytään katettiin suuri pata kunnon gulassia ja asianmukaiset ruokajuomat: kolme unkarilaista ja yksi romanialainen punaviini.
Valtiollisen viinikaupan tarjonnan perusteella Itä-Eurooppa ei ole kummoinen viinintuotantoalue. Tarjonta keskittyy pääsääntöisesti unkarilaisten makeiden Tokaiji-jälkiruokaviinien ympärille, mutta sekaan on onneksi päätynyt myös muutama ruokaviini.
Itä-Eurooppa on ollut viinintuotantoaluetta jo ammoisista ajoista lähtien. Jo muinaiset roomalaiset tuottivat viiniä Unkarin ja Romanian alueilla. Alueen viinikulttuuri ja -tuotanto otti pientä takapakkia tiettyjen poliittisten myllerrysten vuoksi, mutta sittemmin on alkanut ilmestyä kansainvälisestikin mielenkiintoisia viinejä.
Gulassi on yksi itäeurooppalaisen keittiön tunnetuimmista ruokalajeista. Sen suosion voisi epäillä johtuvan siitä, että ruuan raaka-aineet ovat suhteellisen yksinkertaiset ja sen valmistuksessa on vaikea epäonnistua.
Alunperin gulassia pidetään juuri unkarilaisena ruokana, mutta samanlaista ja -nimistä lihapataa tarjotaan laajasti myös naapurimaissa. Olemme törmänneet gulassiin työreissuilla Romaniassa, missä olemme päässeet useasti maistelemaan alueen erikoisuuksia aina vatsalaukkukeitosta mahtaviin jälkiruokiin. Opimme myös, että happaman ranskankerman tai smetanan käyttäminen erilaisissa ruuissa on juuri unkarilainen perinne. Tämän vuoksi tarjosimme gulassin rinnalla savupaprikalla maustettua smetanaa, joka korotti gulassin vielä korkeammalle tasolle!
Romanian viinin osalta huomautimme Alkossa, että alahyllyn kori oli täynnä Feteascaa paksun pölyn peittämänä; melkoinen myyntimenestys. Nuorehko Alkon myyjä totesi, ettei legendaarinen Hristo Stoichkov enää pelaa, niin ei ketään kiinnosta ostaa romanialaisia viinejäkään. Nyt oli kyllä myyjällä mennyt Bulgarian ja Romanian kuumakallet sekaisin. Gheorghe Hagi on Romanian "The King".
Kaikkia maistamiamme viinejä leimasi tietty rustiikki maanläheisyys ja maataloudesta peräisin olevat tuoksut. Eivät maistu erityisen hyviltä sellaisenaan, mutta jämäkän gulassin parissa pääsivät oikeuksiinsa. Vaikea kuvitella suomalaisia ostamassa näitä, koska eniten kulutettu helppo chileläinen tyyli on kaukana tästä makupaletista.
Aikaisemminkin maistamamme Magyar on yhä makea marjapommi, joka ei kaikessa karuudessaan luo suurta luottamusta Unkarin viinintuotantoon. Gulassin kanssa Magyar kuitenkin jostain syystä rokkaa todella hyvin! Ruuan rasvat ja paprikan happamuus saavat tukea viinin makeista marjoista erittäin miellyttävällä tavalla. Tässä on todellinen yllätyspari! Olimme todella hämmästyneitä.
Tämä viini on "Erkin pikakivääri", nelikon raikkain ilmestys. Suhteellisen kevyt viini virkistää kyllä makunystyröitä yksinään, mutta voimakas ruoka ottaa viiniltä luulot pois. Tammi tuo marja-aromisen viinin kokonaisuuteen lieviä riitasointuja. Lelkibéke kannattaakin vedellä sellaisenaan tai säästää hienompien ruokien seuraan.
Romanialainen Floare de Luna herättää Romanian matkamuistot todella nopeasti. Viinin tuoksu on taattua feteasca-tyyliä, eli mausteisen maanläheinen ja täynnä pellolta tulvivia tuoksuja. Maultaan viini on kuitenkin hieman ryhditön, mitä ei tuoksun perusteella osaisi odottaa. Lämpimän mausteinen viini ei toimi gulassin kyljessä aivan toivotulla tavalla.
Tuplja-J on ehdottomasti nelikon hienostunein ja laadukkain viini. Sitä voi kutsua tässä porukassa myös suureksi viiniksi. J & J on myös juureva, mausteinen ja mielenkiintoinen, mutta samalla tarpeeksi ryhdikäs ja hyvän hapokas. Gulassin kanssa mausteinen JJ maistuu oikein hyvin! Helposti joukkion paras viini.
... viiniä viljellään kuitenkin yleensä kukkuloilla, mäkisessä maastossa, kuten tässä Balatonin pohjoisrinteillä.
Alkosta löytyvät viinit tulevat Budapestin läheltä, Koillis-Unkarista (1), Balaton-järveltä (2) tai Etelä-Unkarin kukkuloilta (3), kuten Villanysta. Kaakkoisosat ovat tasankoa.
Kuvat: Viinikartta
Valtiollisen viinikaupan tarjonnan perusteella Itä-Eurooppa ei ole kummoinen viinintuotantoalue. Tarjonta keskittyy pääsääntöisesti unkarilaisten makeiden Tokaiji-jälkiruokaviinien ympärille, mutta sekaan on onneksi päätynyt myös muutama ruokaviini.
Itä-Eurooppa on ollut viinintuotantoaluetta jo ammoisista ajoista lähtien. Jo muinaiset roomalaiset tuottivat viiniä Unkarin ja Romanian alueilla. Alueen viinikulttuuri ja -tuotanto otti pientä takapakkia tiettyjen poliittisten myllerrysten vuoksi, mutta sittemmin on alkanut ilmestyä kansainvälisestikin mielenkiintoisia viinejä.
Gulassi
Gulassi on yksi itäeurooppalaisen keittiön tunnetuimmista ruokalajeista. Sen suosion voisi epäillä johtuvan siitä, että ruuan raaka-aineet ovat suhteellisen yksinkertaiset ja sen valmistuksessa on vaikea epäonnistua.
Alunperin gulassia pidetään juuri unkarilaisena ruokana, mutta samanlaista ja -nimistä lihapataa tarjotaan laajasti myös naapurimaissa. Olemme törmänneet gulassiin työreissuilla Romaniassa, missä olemme päässeet useasti maistelemaan alueen erikoisuuksia aina vatsalaukkukeitosta mahtaviin jälkiruokiin. Opimme myös, että happaman ranskankerman tai smetanan käyttäminen erilaisissa ruuissa on juuri unkarilainen perinne. Tämän vuoksi tarjosimme gulassin rinnalla savupaprikalla maustettua smetanaa, joka korotti gulassin vielä korkeammalle tasolle!
Kékfrankos sekä Feteasca
Unkari on suureksi osaksi lättänää pustaa, jolla kasvaa gulassissakin käytettyä paprikaa. Viinit kuitenkin viihtyvät rinteillä ja kukkuloilla mm. auringonvalon maksimoimiseksi. Siksi Unkarin kuuluisimmat viinialueet sijoittuvat vuorten läheisyyteen tai kumpuilevaan maastoon. Tonava jakaa maan kahtia vertikaalisesti. Oikealla ylhäällä eli koillisesta löytyy suurin osa Alkon viineistä: Tokajista tai Egeristä - lähellä vuoria. Kékfrankos-rypäleeseen perustuva blendi Egri Bikavér eli "Erkin pikakivääri" on ollut tuttu suomalaisille jo pitkään. Jokusia viinejä löytyy myös maan lomakeitaasta Balaton-järveltä tai eteläosien kumpuilevilta rinteiltä. Rypäleiden osalta tastingimme punaviinit ovat Kekfrankos. Kaikki 3 unkarilaista viiniämme sisältää tätä rypälettä: Magyar ja J&J ovat pelkästään sitä. Lelkibeke on Egri Bikavér.Romanian viinin osalta huomautimme Alkossa, että alahyllyn kori oli täynnä Feteascaa paksun pölyn peittämänä; melkoinen myyntimenestys. Nuorehko Alkon myyjä totesi, ettei legendaarinen Hristo Stoichkov enää pelaa, niin ei ketään kiinnosta ostaa romanialaisia viinejäkään. Nyt oli kyllä myyjällä mennyt Bulgarian ja Romanian kuumakallet sekaisin. Gheorghe Hagi on Romanian "The King".
Kaikkia maistamiamme viinejä leimasi tietty rustiikki maanläheisyys ja maataloudesta peräisin olevat tuoksut. Eivät maistu erityisen hyviltä sellaisenaan, mutta jämäkän gulassin parissa pääsivät oikeuksiinsa. Vaikea kuvitella suomalaisia ostamassa näitä, koska eniten kulutettu helppo chileläinen tyyli on kaukana tästä makupaletista.
Magyar Édes Vörös Bor
Unkari, Kékfrankos, 6,80 €Aikaisemminkin maistamamme Magyar on yhä makea marjapommi, joka ei kaikessa karuudessaan luo suurta luottamusta Unkarin viinintuotantoon. Gulassin kanssa Magyar kuitenkin jostain syystä rokkaa todella hyvin! Ruuan rasvat ja paprikan happamuus saavat tukea viinin makeista marjoista erittäin miellyttävällä tavalla. Tässä on todellinen yllätyspari! Olimme todella hämmästyneitä.
Lelkibéke 2011
Unkari, Kékfrankos, Cabernet Franc, Merlot, 10,23 €Tämä viini on "Erkin pikakivääri", nelikon raikkain ilmestys. Suhteellisen kevyt viini virkistää kyllä makunystyröitä yksinään, mutta voimakas ruoka ottaa viiniltä luulot pois. Tammi tuo marja-aromisen viinin kokonaisuuteen lieviä riitasointuja. Lelkibéke kannattaakin vedellä sellaisenaan tai säästää hienompien ruokien seuraan.
Floare de Luna Feteasca Neagra 2013
Romania Feteasca Neagra, 8,98 €Romanialainen Floare de Luna herättää Romanian matkamuistot todella nopeasti. Viinin tuoksu on taattua feteasca-tyyliä, eli mausteisen maanläheinen ja täynnä pellolta tulvivia tuoksuja. Maultaan viini on kuitenkin hieman ryhditön, mitä ei tuoksun perusteella osaisi odottaa. Lämpimän mausteinen viini ei toimi gulassin kyljessä aivan toivotulla tavalla.
J & J Eger Kékfrankos 2009
Unkari, Kékfrankos, 20,50 €Tuplja-J on ehdottomasti nelikon hienostunein ja laadukkain viini. Sitä voi kutsua tässä porukassa myös suureksi viiniksi. J & J on myös juureva, mausteinen ja mielenkiintoinen, mutta samalla tarpeeksi ryhdikäs ja hyvän hapokas. Gulassin kanssa mausteinen JJ maistuu oikein hyvin! Helposti joukkion paras viini.
... viiniä viljellään kuitenkin yleensä kukkuloilla, mäkisessä maastossa, kuten tässä Balatonin pohjoisrinteillä.
Alkosta löytyvät viinit tulevat Budapestin läheltä, Koillis-Unkarista (1), Balaton-järveltä (2) tai Etelä-Unkarin kukkuloilta (3), kuten Villanysta. Kaakkoisosat ovat tasankoa.
Kuvat: Viinikartta
Kommentit
Lähetä kommentti