Tiedätkö mikä on oranssiviini?

Oranssiviini on erikoisuus, jonka uusi tuleminen on kestänyt noin 20 vuotta. Erityisesti se on 2010-luvun viinitrendi, jonka korkein aallonharja on jo ohitettu. Toisaalta kyse on historiallisesta viinistä ja yleensä myös naturaalista viinistä, jolla on varmasti myös tulevaisuudessa paikkansa ekologisuutta ja luonnonmukaisuutta korostavassa maailmassa.


Oranssiviini on kuorikontaktivalkoviini

Onko oranssiviini oma viinityyppinsä? Kyllä ja ei. Oranssiviini on tyyliltään niin erilainen, että sen voisi luokitella omaksi viinityypikseen. Toisaalta Alko luokittelee oranssiviinit valkoviineiksi, sillä teknisesti kyse on valkoviinirypäleistä tehdystä viinistä, jossa on normaalia valkoviiniä tummempi sävy. Alko saattaa mainita lisätiedoissa, jos valkoviini on tuottajan mukaan oranssiviini.

Katso tästä kaikki oranssiviinit

Englanniksi orange wine voi ajatuksellisesti johtaa harhaan ja sitrushedelmiin, vaikka nimi viittaakin väriin. Toinen nimitys amber wine onkin yksiselitteisempi.

Kun valkoviinin valmistuksessa rypäleiden kuorien ei anneta vaikuttaa viiniin, oranssiviinin juju syntyy juuri kuorikontaktista. Viini käy kuorien kanssa ja valmistustapa on samanlainen kuin punaviinissä. Kuorien myötä viiniin tulee myös runkoa ja tanniineja. Aromit ovat myös runsaammat ja esimerkiksi pähkinäisyyttä voi löytyä.

Oranssiviinin valmistustapa on antiikkisen vanha ja ajalta, jolloin viinin tekeminen oli suoraviivaisempaa ja luonnonmukaista. Kuoret saivat tulla mukaan ja viiniä ei suodatettu. Tanniinit olivat säilyvyystekijä, jolloin nykyisissä viineissä käytettyjä säilöntöaineita ei tarvittu.

Historiallinen oranssiviini keksittiin uudestaan 1990-luvun lopulla. Siitä onkin tullut ravintoloiden ja viinibaarien erikoisuus, jota ensin kaikki halusivat maistaa, mutta harvempi kuitenkaan sen voimakkaasta ja ehkä vähän karkeastakin mausta kuitenkaan piti. Myös viinin parittaminen ruualle osoittautui haastavammaksi. Onkin hyvä, että ylenmääräinen hype uudesta viinityypistä on ohi ja oranssiviini on löytänyt paikkansa ja kohderyhmänsä naturaalien viinien kategoriassa.

2010-luvun alkupuolella vierailin Slovenian maaseudulla, jossa oranssiviinejä harrastetaan tosissaan. Kun kysyin lasin huuhtelusta vaihtaessamme toiseen oranssiviiniin, minulle naurettiin. Oranssiviinit saavat mennä iloisesti sekaisin keskenään. Isäntä jopa kehui tekevänsä jatkuvasti uusia viinejä sekoittamalla kymmeniä eri viinejä keskenään. Pidin ajatusta vinksahtaneena, mutta myöhemmin ymmärsin, että juuri tällaisesta naturaalista näkökulmasta oranssiviineissä onkin kyse.

Slovenian lisäksi tärkeitä oranssiviinialueita löytyy Koillis-Italian Friuli-Venezia Giuliasta sekä Georgiasta, jossa viiniä kutsutaan nimellä amber viitaten merkipihkan sävyyn.

Rigal Original Gros Manseng Vin Orange 2019

Otimme testiin ranskalaisen oranssiviinin, jonka värisävy on kuultavan meripihkainen. Sävy on helppo saavuttaa Gros Manseng -rypäleistä, joiden mehussa on jo valmiiksi runsaasti väriä.

Viinin suutuntuma on keskihapokas, pehmeä ja hedelmäinen.

Maussa on reilusti aprikoosia, makeaa persikkaa, kypsää sitruksisuutta sekä eksoottista hedelmäisyyttä.

Makua siivittää kypsynyt ja omaperäisempi aromaattisuus, josta syntyy mielleyhtymiä kellastuneeseen sanomalehteen.

Hedelmäisyydessä häivähtelee marmeladisuutta, aromaattisuudessa kukkaisuutta ja täyteläisessä maussa hunajaa.

Makupaletin viimeistelee selväpiirteinen mineraalisuus ja yrttiset vivahteet. Maku päättyy pitkän mehukkaaseen sitrusmaiseen aromiin.

Rigal Original Gros Manseng Vin Orange on oranssiviini minun makuuni, sillä pidän paljonkin Lounais-Ranskan viinien erottuvasta makumaailmasta. Viinissä on runsaasti hedelmäisyyttä ja reilusti aromaattista olemusta olematta kuitenkaan liian naturaali. Se on myös edullinen viini, joten kokeiluun on matala kynnys. Älä kuitenkaan odota valkoviiniä tai roseeviiniä, vaan anna oranssiviinin kertoa oma tarinansa.

Rigal Original Gros Manseng Vin Orange 2019 (12,98€), 3,5/5 tähteä


 



Kuvat: Viinikartta.fi
Pullo saatu maahantuojalta

Kommentit

Suositut tekstit