sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Allegrinin herkut uutuuspunaviinit Venetosta: Belpasso ja Palazzo della Torre

Italian Venetosta tulee pari tilausvalikoiman uutuuspunkkua, joita lähdimme parittamaan lampaalle. Kesäkeittiössä kaivettiin savustusastia esiin, kun ajatus savulampaan ja upean italon yhdistämisestä kirkastui ajatuksissa.

Allegrini Belpasso 2013 kaadettiin ensin lasiin, kun kesäkeittiötä alettiin valmistella. Hillomainen punkku tuntui hyvältä "asennusviiniltä" ja herätti ruokahalun.

Astetta hinnakkaampi Allegrini Palazzo della Torre 2012 sai odottaa lampaan kareen ja lampaan sisäfileen valmistumista - sen ajateltiin etukäteen olevan varsinainen herkku lammasviini.

Lampaan kare oli maustunut muutaman tunnin mm. rosmariinin ja valkosipulin kanssa. Fileisiin oli ripoteltu vain hieman pippuria.

Belpasso

Onpas Belpassossa muheva tuoksu: alkoholia ja tummaa marjaisuutta. Maku on marjainen, mausteinen ja siitä löytyy myös hedelmäisyydelle tilaa antavaa hienovaraisempaa Kroatian slavonialaista tammisuutta; makeahkoon lakritsisuuteen tuo vivahteita hennon savuiset tai paahteiset nyanssit. Kiva mustaherukkainen hapokkuus tuo herkullisen hedelmäisyyden pintaan ja viinistä jääkin pitkä, hedelmäinen jälkimaku. Viini nostaa nopeasti veden kielelle.

Viiniin tyyliä on haettu Apassimento-menetelmällä, jossa joskus rypäleiden on annettu kuivaa ennen keräämistä, mutta tässä tapauksessa keräämisen jälkeen. Rypäleiden kuivattaminen tiivistää makua ja sokereita ja se on noussut suosituksi viinityyliksi myös Suomessa. Viini on läheistä sukua Ripassolle. Pieni määrä jäännössokeria tekee tästä tummasta viinistä hillomaisen, mikä tekee siitä helposti nautittavan seurusteluviinin. Ruuallisesti se viihtyy monipuolisesti grillattujen lihojen sekä pitkään haudutettujen lihapatojen seurassa.

Mordorin Barad-dûr vai Dol Guldur?

Pienikin määrä savustuslastuja riittää...


... synnyttämään runsaasti savua.


Fileisiin ensin paistettiin väriä ja sitten kypsennettiin savustusastissa. Oli pieni arvoitus, 'vettyykö' file savussa, mutta kyllä maistui, kun pintaan tarttui upea savu ja liha jäi sopivasti roseeksi.

Palazzo della Torre

Jos Belpasso maistuikin grillauksen ohessa ja toimi myös ruokien kanssa, niin Palazzo della Torre räjäyttää tajunnan. Viinissä on mahtava tuoksu, jossa on kypsyneen hedelmäisiä ja hieman maanläheisiäkin piirteitä. Se antaa heti selviä viitteitä, että kyse on todellisesta laatuviinistä. Myös tämän viinin valmistuksessa on käytetty kuivattuja rypäleitä ja se muistuttaa meitä Ripassosta ja Amaronesta. Viini on karhunvatukkainen, tumma, runsas ja hyvän hapokas. Terävämpi suutuntuma johtuu napakammista tanniineista. Kokonaisuus on tasapainoinen ja selkeä ja sopii pelkkään nautiskeluunkin.

Viinin varsinainen upeus liittyy sen ruokaviiniominaisuuksiin. Lampaan kare on maistuvaa ja mehukasta lihaa, jonka kanssa viini nousee uudelle arvostustasolle. Myös lampaanfileen proteiineihin viinin tanniinit purevat todella suotuisasti. Lampaan kanssa muodustuu perinteinen yhdistelmä medium-lihaa ja punaviiniä parhaimmillaan. Palazzo della Torre on myös hyvä juustoviini.

Tämä Wine Spectatorin TOP100-listallakin viihtynyt viini tulee tämän kokonaisvaltaisen nautinnon perusteella hankittua myös omaan varastoomme.



Kuvat: Viinikartta.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti