Platino Pink Moscato - Jännittävä uutuuskupliva makeaan elämään

Viinin tiedot Viinikartalla:
Platino Pink Moscato (anna oma tähtiarviosi Viinikartalla)
Alko: 537387
Hinta: 6,59 €
Vuosikerta: 2012
Rypäleet: Moscatel, Tempranillo
Espanja
Sokeria 80.00 g/l

Jens

Platino Pink Moscato osui silmään A-marketin uutuuskuvastoa selaillessa. Kuukausittain julkaistavasta vihkosta löytyy rikollisen vähän meidän blogiimme sopivia uutuuspulloja, joten pitihän tätä päästä kokeilemaan mahdollisimman pian! Maistelu suoritettiin isolla porukalla tuttavien kesken keväisenä (lue, räntäsateisena) perjantai-iltana.

Pienenä varoituksena pitää kertoa, että illan aikana maistettiin useampi muukin viini ja Pinkki säästettiin makeutensa vuoksi oheisen illallisen jälkiruokaosastolle. Koitankin tässä viestiä rivien välistä, että kaikkein terävin viinikritiikki saattoi olla arviointihetkellä poissa. Koitin kuitenkin skarpata parhaani mukaan - onhan tämä viiniharrastus toki vakava asia. ;)

Tuoksultaan Platino Pink on todella yllättävä. Ulkoisten seikkojen ja ennakkoluujen vuoksi oletin viiniltä keinomakeaa limpparituoksua, mutta todellisuus ei voisi olla erilaisempi. Tuoksu on hunajaisen aprikoosinen, aivan kuten laadukkaissa ja kalliissa saksalaisissa makeissa viineissä! Taustalta löytyy pieni karkkivivahde, mutta ei ollenkaan häiritsevänä. Jos olin aluksi epäileväinen tämän viinin suhteen, voitti se minut puolelleen pelkän tuoksunsa perusteella!

Valitettavasti sama yllätyksellisyys ei toistu enää viinin maussa. Suussa Pinkki maistuu hieman teolliselta ja hieman turhan happamalta. Taustalta puskee melko vahva marjainen hapokkuus, mikä häiritsee hieman. Charmat-menetelmällä aikaansaadut kuplat ovat aggressiivisia ja suuria. Tämä saattaa kuitenkin olla tämän viinin pelastus, sillä voimakkaat kuplat kannattelevat viiniä hyvin.

Tässä on mielestäni hyvä hassutteluviini esimerkiksi vapuksi tai kesäjuhlille. Lisäksi tätä voi huoletta vetää ties kuinka makean jälkiruoan kaverina, sillä turbokuplat nostavat viinin raikkauden esiin vaikka mistä sokeriliemestä. Kaiken kaikkiaan siis ihan kokeilemisen arvoinen uutuusviini!

TUOMIO: Kaksi tähteä (2/5).

Anna omat tähtesi >

Janne

Näin kevään ja kesän korvalla tulee myyntiin helppoja porejuomia, jotka eivät hae syvempää elämäntarkoitusta, vaan kevyttä ilmavaa hauskanpitoa ja lämpimän aurinkoisia hetkiä. ... vihreää nurmea, eväskoreja, pientä suolaista naposteltavaa, makeita herkkupaloja, nauravia suita, pillejä... Pitkien talvikuukausien jälkeen, jolloin blogimme maistoi pelkästään halpoja punaviinejä alkoi jo olla hieman ikävä kevyempiä ja raikkaampia juomia. Kesäkaudella tulemme keskittymään enemmän valkoviineihin ja kuohuviineihin.

Tuottaja J. García Carrión on valtava espanjalainen viinifirma, jonka tyyliin ja markkinastrategiaan tällainen hyvin tuotettu kesäinen kuplajuoma sopii. Viime vuonna saman kategorian viini oli tammikuussa 2013 Alkon valikoimasta poistunut aromatisoitu makea herkku Platino Orange Pleasures. Tänä vuonna vuorossa on Platino Pink Moscato. Vain väri vaihtui? En usko. Nyt on kuitenkin kyse oikeasta kuohuviinistä ja kiinnostavista rypäleistä, Muscatista ja Tempranillosta tehty viini. Kyse on toki suurfirman tankkikäymismenetelmällä (Charmat-menetelmä) tehdystä kuoharista, jossa kuohut kypsyvät suurissa satojen tuhansien litrojen painetiiviissä terästankeissa. Se poikkeaa siis samppanjamenetelmästä (mm. Cavat), joissa viinit kypsyvät pulloissa. Terästankissa voidaan kontrolloida lämpötilaa ja painetta ja viini valmistuu vauhdilla tasalaatuisena.

Muscat-rypäle on tyylillisesti hyvin makeille kuohareille sopiva (mm. italialainen Asti Spumante), sillä se on makean kukkainen ja aromaattinen. Samaa kukkaisuutta löytyy Platino Pink Moscatosta. Tempranillo on varmasti tuomassa hedelmäisyyttä ja ryhtiä aromimaailmaan. Viini tuoksuu tosi makealle, siinä on juoksevan hunajaisia aromeja ja hieman rusinaakin, joka tuo mieleen siman. Maussa on myös vadelmaa ja kevyttä sitruksisuutta. Se on kuin kupliva karkki. Pinkki sävy saa maistamaan punaisia makeita marjoja, vaikka niitä ei ehkä olisikaan. Se ei ole kuitenkaan virhe, sillä näköaistimuksen mukanaan tuoma makuaistin muutos on aito aistielämys eikä harha-aistimus viimeisimmän tieteellisen tutkimuksen mukaan. Aistit ovat kietoutuneet toisiinsa tavalla, jossa yksittäistä aistia ei voi sanoa olevan edes olemassa. Sillä tavalla ei ole väärin sanoa, että viinissä on myös punaista mansikkaa, jota ei ehkä silmät kiinni maistaisi. No, sokerisen makuelämyksen nautin marenkien, mansikkaisen valkosuklaan ja vaahtokarkkien kera. Sellaisessa ympäristössä tämä makea kuohari oli omiaan. Ja onhan tulossa juhlia: vappu tippaleipineen, helatorstain aatto ja äitienpäivä. Muista jäähdyttää hyvin!

TUOMIO: Viinikartta saa kuplivat 2.5 tähteä (2.5/5).

Anna omat tähtesi >


Pinkkiä, kukkaisuutta, muscattia, kuplia. Kaikkea mitä hempeät ja pinkit hetket tarvitsevat.



Hyvä vinkki on tarjota tämä tosi kylmänä. Vaikkapa suoraan jääkaapista.


Kuvat: Alko sekä Viinikartta

Kommentit

Suositut tekstit