El Copero Tinto ja kultaisen katiskan kirous

Viinin tiedot Viinikartalla:
El Copero Tinto (anna oma tähtiarviosi Viinikartalla)
Alko: 006366
Hinta: 6,60 €
Vuosikerta: 2011
Rypäleet: Bobal, Monastrell
Valencia, Espanja

Jens

Tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien olen pelonsekaisin tuntein odottanut hetkeä, jolloin saan lasiini jotain todella kamalaa. Tähän mennessä viinit ovat kuitenkin yllättäneet minut positiivisesti, ainakin kokonaisuutena. Vaikka vastaan tulleet viinit eivät välttämättä ole keikuttaneet venettäni vivahteikkailla luonteilla tai persoonallisilla makuelämyksillä, ovat ne olleet kaikki mukiinmeneviä ja omassa sarjassaan hyviä.

Nyt tähän ruusuiseen kuvaan on kuitenkin tullut särö. Se tuli sumeassa kultalangalla koristellussa pullossa, jonka kiiltokuvamaisessa etiketissä komeili kammotusta herättävä nimi - El Copero.

El Coperon voimakas tuoksu on kuin suoraan karamellitehtaan hylättyjen kokeilujen linjalta. Keinotekoinen ja erittäin makea döfis lehahtaa tukkoisimpaankin nenään jo metrien päästä. Jos litkua tuoksusta huolimatta uskaltautuu maistamaan, on auttamatta lirissä. Makea ällötys ja mehumainen fiilis ovat kaikkea, mitä punaviinissä ei kuuluisi olla. Jos tätä joisi silmät kiinni, voisi helposti luulla juovansa jotain neonvaaleanpunaista. Itse olen aina kuvitellut leffoissa vatsahaavaan juotavan maitomaisen lääkkeen maistuvan jotakuinkin tältä.

En juottaisi El Coperoa edes pahimmalle vihamiehellenikään! Vaikka Coperosta puuttuu kaikki viinimäisyys ja saattaisi kuulostaa fiksulta tarjota sitä henkilölle, joka ei välitä punaviinistä (Onko sellaisia ihmisiä edes olemassa?), olisi se vihonviimeinen erehdys. El Copero -kokemus traumatisoi viininyypän ikuisiksi ajoiksi ja estää häneltä kaikki tulevaisuuden viininautinnot.

Jos olet jostain käsittämättömästä syystä saanut käsiisi pullon El Coperoa, tee siitä vaikka sangriaa tai boolia. Mitä enemmän lantraat sitä muilla aineilla, sen parempi!

TUOMIO:Puoli tähteä säälistä (0.5/5).

Anna omat tähtesi >

Janne

Joimme taas neljä pulloa punaisia alle seitsemän euron viinejä ja tämä viini sai jo ennen maistamista eniten huomiota osakseen, joten sen arvostelemme ensin. Lasiin päädyttyään huomasimme olevamme perimmäisten kysymysten äärellä: riittääkö tuotteen rahkeet, jotta sitä kehtaa kutsua edes viiniksi?

Ihan ensin tulee mieleen vanha vitsi: venäläinen gynekologi Nikolai Kopeloi. Tämän täytyy olla Nikolain pikkuserkku tai ainakin kaima. Jo nimi tinttaa sillä tavalla päin näköä, että jotain härskiä juolahtaa mieleen kuin huomaamatta. Mutta kuka tai mikä on El Copero? Kertokaa paremmin espanjaa osaavat. Google ehdottaa hovimestaria, joku toinen tyyppiä, joka huolehtii, että lasi on aina täynnä. Kolmas ehdottaa tarjoilijaa. Vai onko kyseessä paikkakunta? Hassuhattuinen tyyppi etiketissä viittaa kuitenkin henkilöön. No antaa olla, en lähtisi kaivamaan kovin pitkälle historiaan, kun kyseessä on kuitenkin viini, jonka viinimäisyydestä on epäilyjä.

Seuraa satu "Kultalanka ja korkki". Pullon ympärille on kiedottu kultalankaa. Yritän löytää kohtaa, mistä lanka alkaa purkautumaan, mikä ei kärsimättömältä onnistu, äh antaa olla, raakaa voimaa käyttäen sitten. Revin korkin päältä langan sivuun, joka on muuten tosi tiukassa. Hyvä kun saan aikaan korkin mentävän aukon. Tässä vaiheessa alkaa todella ärsyttämään ja tulee ajatus käyttää pihtejä tai lyödä kaula tiskipöydän kulmaan.

Viini lasiin. Hyvin hailakka. Onpas kevyt, onpas mehumainen. Punaisia marjoja mehumaisessa muodossa. Mieto. Tästä ei löydä piirteitä, joita viinissä kuuluisi olla. Se on varmaan se tanniinien puute, mikä tekee El Coperosta äärimmäisen helpon: kuin vahingossa saatat tintata tintoa puoli pulloa ja kehittää itsellesi helakan Couperosan!

El Copero on kuin pehmytjäätelö puolukkasorbetilla. Se täytyy tarjota viilennettynä noin 16 asteeseen. Viinissä on sokeria 14 grammaa, mikä on paljon punaviiniksi, joten kyseessä on semiseco. Maistuis makeuden puolesta varmaan laitapuolen kulkijoille. Mutta muuten tätä on vaikea suositella muuhun kuin glögiin, sangriaan tai muuhun juomasekoitukseen. Pelkiltään on tylsä ja ruuan kanssa voi olla vaikea löytää hyvää yhdistelmää. Etiketti neuvoo tapaksille, ehkä, jos tapaksissa on makeita makuja. Tai salaatille, jossa on hivenen makea kastike. Vähätanniinisena voisi sopia henkilölle, jolle tanniinit eivät sovi.

TUOMIO: Viinikartalle puolitoista tähteä (1.5/5).

Anna omat tähtesi >


Kuka hemmetti on El Copero? Kertokaa mulle.



Speksit on hyvin esillä.



Kultalanka kiertyy siihen malliin pullon ympäri, että korkin avaamisesta voi tulla taistelu.


Kuvat: Alko sekä Viinikartta

Kommentit

  1. Blogin lukijoilta tuli lisävalaistusta El Copero -nimeen:

    "Kyseessä oli siis hallitsijan viinin esimaistaja, joka varmisti maistamalla, ettei kuninkaan viiniä ollut myrkytetty. Tässä tapauksessa viini taisi olla myrkytetty."

    "Chilessä El Copero tarkoittaa muun muassa henkilöä, jolle maistuu alkomahooli. Ei liene yllätys."

    VastaaPoista
  2. antakaapa sen tuotteen hengittää ennen kun litkitte sitä voi olla että kantanne muuttuu. Täysin toimiva tuote joka soveltuu sellaisenaan,ruuan kanssa tai ruuanvalmistukseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit